- -
Kaikki merkinnät

KUUKAUSITTAIN

Tammikuu 2012
Joulukuu 2011
Marraskuu 2011
Lokakuu 2011
Syyskuu 2011

AIHEITTAIN

Tekstit
Päivitykset
Luonnokset
Muuta
Piirtäjä
Käsikirjoittaja

Lauantai 14.1.2012 Pohdintaa
Tagit: Tammikuu , Piirtaja

Vuosi se pääsi vaihtumaan ja KOR se senkun jumittaa.

Oli tossa vähän motivaation puutetta koko sarjakuvien töhertelyyn, mutta olen taas alkanut motivoitumaan. Asenne on vaihtunut rennompaan ja yritän nauttia nykyään enemmän itse piirtämisestä.

Haluaisin KORnista nätin kokonaisuuden. :/ Sivustoni pääsarjikseen, PiMuun otin vähän leikkikenttä asenteen ja riehun sen kanssa miten lystään, jollon sen piirto on muuttunut varsin mukavaksi touhuksi. KOR on taas pilkunraiskausta, mihin en oikeen nykyään syty.;__; Onneksi kyseessä on vain näin lyhyt projekti, pitäisi vaan repiä jostain into Aloittaa tämä pilkun viilaaminen.

NYT minulla on liian hyvä meno PiMun kanssa. Sitten kun sen kanssa iskee kriisi (itseni tuntien aika pian) niin sitten tämäkin varmaan jatkuu. 8)

Ja haluisin repiä jostain varmuutta värittämiseen! Vaikka oon yrittänyt ajatella KORnia harjoituksenakin, niin silti mie haluisin tehdä edes tämän kunnolla kun vedän vähän perseet tuon oman projektini kanssa.XD

Tiistai 20.12.2011 Laiskottaa
Tagit: Joulukuu , Piirtaja

Joopa joo... 4 sivua peräti sain tehtyä, sitten iski TAAS kriisi (yllätysyllätys, not), deadline tulla putkahti ja sivustokin kaatu sopivasti. Kaikki siis meni oikein hyvällä tuurilla. :D Olisin varmaan saanut hermoromahduksen jos olisin piirtänyt 28 sivua sarjista ja sitten sivusto kaatuu ja on kiinnin viikon. hehe. Noh, sittenpä olisin laittanut sarjiksen DA:han, mutta loppujen lopuksi olen oikein tyytyväinen etten ruvennut hätiköimään ja rykässyt sarjista valmiiksi ajallaan.

Koska minulta meni hermot kiirehtimiseen sun muuhun nettisarjisten kanssa, niin teen KORnin rauhassa valmiiksi. Yritän ens vuonna ruveta piirtämään sitä jokseenkin säännöllisesti, mutta tressiä siittä en ota. Tavote on saada se valmiiksi kevääseen mennessä, olkoon se jonkin sortin koulutyö... Puran siihen sen vähäsen pulkan... pilkun raiskaus haluni.

...Pitäs jaksaa korjata viekku, kaatu palvelimen vaihdossa mokoma.-_-'

Torstai 17.11.2011 Sivu 4
Tagit: Marraskuu , Piirtaja , Päivitys

Sivu 4.
Väritetty line ei vaan oo mun juttu.o_o Hirvee vaiva (lol) ja sitten tulee ihan paskaa jälkeä. Tykkään paljon enemmän mustasta linestä. Mutta tulipahan kokeiltua! Mä saatan korjata nuo kolme sivua... Tai sitten en. Katsoo nyt.

Eilen miulla oli taas jokin kiire-tressi-väsymys-jumi, mutta nyt vaan toitotan itelleni, että oon mä pidempiäkin aikoja saanut olla vähän ahkerampi ihminen, et kyl mä jaksan yrittää parhaani. Jos sarjis tulee valmiiksi ajallaan, niin tulee... Jos ei, niin sitten ei. Tietty, mieluummin ajallaan.

Herpderp.

4/28
12 päivää jäljellä. (+ kahen päivän sähellys vara)

Tiistai 15.11.2011 Sivut 2 ja 3
Tagit: Marraskuu , Piirtaja , Päivitys

Sivut 2 ja 3.
No nyt alkaa jo näyttää suht hyvältä.:D Väkisin tässä näkyy kehitys loppua kohen varmaa, mut toivottavasti ei haittaavasti. Harjoitus mikä harjoitus.

3/28
14 päivää jäljellä. (+ kahen päivän sähellys vara)

Sunnuntai 13.11.2011 Ensimmäinen sivu sarjakuvaa!
Tagit: Marraskuu , Piirtaja , Päivitys

SARJAKUVAA VIHDOIN!
Ehtihän tässä itse lukusivu olemaan auki kaksi kuukautta ennen kun saamme itse sarjakuvaa! Nyt alkaa sarjispäivityksiä tippumaan.8D

Meni kyl hirveesti aikaa tuohon sivuun, mutta pistän ekan sivun piikkiin. Ihan ok sivu, en nyt tiedä mitä olisin voinut tehdä paremmin, mutta en kyllä hypi tyytyväisyydestä.:/

Perjantai 11.11.2011 Vesiväritys harjoitus
Tagit: Marraskuu , Piirtaja , Päivitykset

Kuvaa klikkaamalla pääsee näkemään sen isompana.:) Kuvan keskeneräisen version löydät täältä .

1 kuva galleriaan siis!

Tämä on tekniikka harjoitus vesiväritettäviä sivuja varten. Ihan hyvin onnistui, tosin olisin voinut käyttää vielä kylläisempiä värejä, mutta pelkäsin kuvan menevän ihan tukkoon.:/ Ja mistä sit repis vaatteisiin kunnon laskokset, sen kun oppis.-_-'

Keskiviikko 9.11.2011 28 sivuluonnosta 28 tunnissa!
Tagit: Marraskuu , Piirtaja , Luonnokset

Eilen minä sain KORnin sivuluonnokset Valmiiksi. Aikaa meni noin 28 tuntia. Työskentelin viitenä päivänä viikossa. Olo on kuin olisin saanut jo koko sarjiksen valmiiksi.:''D Vaikka isoin homma on vasta edessä (se on siis se väritys, harmaasävysessä luonnostelu tuntuu kaikista rasittavimmalta. Tussaus on kivaa.)

Nyt mie pidän kahden päivän luovan "tauon", jollon mm. itken itseni uneen eikun... annan luonnokset haukuttavaksi kolleegoille ja opettajille. Ja luonnostelen muutaman kuvan, joiden avulla treenaan väritystekniikoita. Perjantaina alkaa armoton tussaus... Miljöö kerrallaan.

Tässä sivuluonnokset KRITISOITAVAKSI . Spoiler varoitus! Menkää viekkuun kitisemään, jos keksitte jotain. Tarinaan nyt ei voi enään vaikuttaa ja kuvakässäriä tuskin muutan enään, mut anatomiavirheet, joita en huomaa omin sokein silmineni olisi kiva huomata. Tai muita selvästi silkkaa huolimattomuutta/osaamattomuutta tehtyjä virheitä.:3 En haluisi tussauksen jälkeen huomata kaikkia tyhmiä mokia vaan sen takia et itte osaan olla puusilmä selville virheille!

Vaikuttaapi siltä et ens viikolla saamme viimeistään itse sarjista!

Lauantai 5.11.2011 28 sivua 28 päivässä
Tagit: Marraskuu , Piirtaja ,

Hups, unohdin koko kuvakässäri jutun. Anti olla.
Kuten arvata aina saattaa. Kiirehän tämänkin kanssa tulee, kuten aina! Yritys hyvä kymmenen aloittaa ajoissa! :'D

Otan tämän kyl terveenä haasteena. Tämän jälkeen PiMun piirto takuulla tuntuu lasten leikiltä!

Olen työskennellyt täs neljän päivän aikana 21 tuntia! 15 sivua on luonnosteltu valmiiksi, lopuista suurin osa on kesken ja muutama sivu on aloittamatta, mutta hyvä vauhti on ollu päällä.Kieltämättä en ole varmaan moneen vuoteen tuntenut itseäni näin aikaansaavaksi! Viime vuonna piirsin koko kouluvuoden aikana jotain 35 sivua sarjista ja nyt meinaan rykästä 28 sivua 28 päivässä? Eipähä mee kouluvuosi hukkaan.

Piti olla yberdyber ahkera viikonloppu ja saada luonnokset valmiiksi, mut Hemmetti minut raahataan juhlimaan (ihan kuin en olisi juopotellut päälle kahen viikon aikana jo kolmesti...) ja jumitun koko sunnuntaiksi kaverille. 8C Kaipa se pakkoloma antaa lisää voimaa, tosin miun unirytmi se vaa menee iha sekasin ja sit oon väsyny. Mie suoraan sanoen pelkään kadottavani tän hyvän vauhdin ja innon, jonka revin jostain. Yleensä sitä kun saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

Noh, huomenna vielä sen mitä ehtii ja maanantaina homma jatkuu.:D

Perjantai 21.10.2011 Hyvin menee. Joo. Niin.
Tagit: Lokakuu , Piirtaja

Syysloma alko ja piirtäjä repästiin irti työpöydästään ja pistettiin piirtokaranteeniin. Sivuluonnoksia ei ole aloitettu ja ei se koulutyökää tullu valmiiksi. Mites helevetissä tässä näin kävikään!?

Maanantaina olin henkisesti ja fyysisti täynnä puhtia ja valmis kunnon luonnostelumaratooneihin. Sitten mulle lykättiinkin koulutyö, joka Olisi Ihan Kiva Tehä eli ns. pakko ettei yköset ja ope närkästy. Maanantai meni siis ideoidessa koulutyötä, koska päätin tehdä ensin sen pois alta. Koska en ollut varautunut, se sekotti kaikki plasmat ja aivot meni solmuun.

Tiistaina minulla oli jo idea koulutyöhön. Sitten tajusin etten minä voikkaan piirtää perjantaina, koska se päivä menee matkustukseen. Eli KOLME päivää aikaa tehä 16 sivunen pienlehti ja luonnostella 28 sivua sarjista kunnialla??? Paniikki ja epätoivo veivät minulta piirtokäden. Minulle iski hirveä jumi ja tietoisuus siittä etten ehdi Kuiteskaan piirtään kaikkea, en tietenkään tajunnut aatella piirtää vaan sen verran kun ehin ei, minä ansgtaan ja jumitan.

Keskiviikko menikin jumituksessa, sekä yllättävään Oulun reissuun, siihe meni se päivä.

Torstaina mie vaa istuin peukku persees ja join liikaa. Olin urhea, yritin viiden alkoholi annoksen jälkeen vielä mennä hommiin yhdeltä yöllä, mutta se ei ihan... Toiminut.

Tänään istuin junassa.

Näin multa onnistuu nää Olen-super-ahkera viikot. 8( Miten nuo piirtomaratoonit ennen onnistu niin hyvin? Nykysin tuntuu että kun yrittää olla ahkera, kaikki maailman sattumat ovat mua vastaan, tai sitten psyykeeni repee piirtämisen ajattelemisestakin.

En osaa myöskään aattella työskenteleväni Vähän kerrallaan. Sen on aina pakko olla Maratooni tai vähintään koko päivä täytyy olla omistettu tietyn asian tekemiselle. Kerran rykäsin ja kuvakässäröin tasan 20 minuuttia, enkä jatkanut vaikka olis huvittanut. Kynä ei saanut pysähtyä hetkeskään ja kuvakässäröin siinä ajassa noin kaksi sivua.

Mun ajankäyttö on Surkeaa. Ja keskittymisvaikeudet näkyy tässäkin, en vaan pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan ja keskeytys pilaa kaiken.

LOL mie kuvittelen piirtäväni 28 sivua 30 päivässä. Otan tän haasteena, koska olen idiootti, enkä tajua ettei se tuu kuiteskaan onnistumaan.

Mut jos ei, niin sit en vaan osallistu netsarlin kisaan. Tavote vaan saada tää pian pois alta, koska PiMu inspis nussii pikkuvarvastani ja jospa tää ny opettas mut ahkerammaksi.

"Blogissa voi seurata sarjiksen etenemistä", no se ei ny ihan edisty. Aattelin silti ens viikolla kirjoittaa höpinää kuvakässäröinnistä, pysykää kanavalla.

Sunnuntai 17.10.2011 Kuvakässäri valmis! VIHDOIN.
Tagit: Lokakuu , Piirtaja ,

Mitä? Myöhässä? Joo. Kesti ikusuus tajuta vaihtaa maisemaa ja kokeilla kuvakässäröintiä muualla kuin työtiloissa ja heti tepsi. Noh, nyt se on edes tehty. En kauaa ehdi hauduttamaan, koska yritän saada luonnokset tehtyä ennen syyslomille karkaamista, jotta ne jäisivät hautumaan minun, käsikirjoittajan ja vaikka kenen päähän siksi aikaa.

Haluatko Sinä auttaa meitsiä ja "oikolukea" sivuluonnokset? Ne ovat suunnilleen valmiit torstaihin mennessä (toivoa saattaa...) ja aikaa ruotimiseen on marraskuun alkuun asti. Jos ei muuta, niin oikolukijat saavat linkkibannerinsa jonnekki päin sivustoa ja Jos tästä pienlehti tulee niin ehkäpä mojovan alennuksen, jos pienlehden itselleen haluaa ostaa.;3 Lähinnä haluan palautetta vielä luonnos vaiheessa jotta esim. tyhmät anatomia kömmähdykset sun muut ehtisi korjata.

Kiinnostuneet lähettäkööt sähköpostia jenna.ranta[at]gmail.com

... Mun pitäs niinku luonnostella 28 sivua sarjakuvaa ja piirtää 18 sivua koulutyötä tässä torstai iltaan mennessä? Ei tuu onnistumaan.:/

Maanantai 10.10.2011 Vitkuttelua ja luonnoksia
Tagit: Lokakuu , Piirtaja , Luonnokset

Viikko 41 pyörähtää käyntiin ja aikataulua päivitteässäni tajusin olevani jo kolme viikkoa aikataulusta myöhässä!!! Luulin, että vain kaksi! D: Päätin skipata yhden vaiheen aikataulusta, eli 1 version sivuluonnoksista, tyydyn tekemään niin tarkan kuvakässärin, että mietin tarpeelliset siinä jo, että pääsen luonnostelemaan tarkemmin heti kunhan käsikirjoittaja on haukkunut kuvakässärin... Jota on tällä hetkellä 5/29... Surkeaa... Niin surkeaa. Olen toivoton pitämään aikatauluista kiinni, viikot ne vaan hujahtaa ohi ja minun työskentely tahtini on toivoton. Tätä projektiblogiakin selatessa tuntuu, että kuukauden aikana en ole saanut aikaan oikein mitään...

Lukusivun, Muutaman kuvan galleriaan, kannen sarjikselle ja pari hassua merkintää. Tuntuu että tuo olisi pitänyt tehdä kahdessa viikossa, ei Kuukaudessa!!! >8C

Taidan olla melkoinen vitkuttelija! Tuntuu että koko ajan sitä keksii muuta tekemistä, väsyttää tai ei huvita. Tekosyitä, tekosyitä. Minun PITÄISI olla motivoitunut, mutta välillä ei tunnu siltä. Pitäisi muistuttaa välillä itteään siittä, että sarjis osallistuu ihan kisaankin ja teen tästä näillä näkymin ekan pienlehteni ja Laura on ihan kipinöissään, joten motivaatiota saisi luvan olla!!!

Noh, pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja pyhittää joku päivä kokonaan KORnille, koska olen huomannut, että keskeytymisen pelko on Edelleen sitkeessä, vaikka opettajakin patistaa mua jättään asioita kesken, jotta olisi helpompi alottaa. En osaa vielä, nytkin kuvakäsis on hankalassa kohdassa ja siittä jatkaminen tuntuu tahmealta.

Mutta joo. Vilautampa millanen lukkari mulla on seinällä:

KK tarkoittaa kuvakässäriä, LUON luonnoksia ja TUS tussausta. Sit on väritys, jolle olen pyhittänyt aikaa ihan kaksi viikkoa ja KOO&VAL meinaa koodausta ja valmiina oloa. Tuossa on viikotkin merkitty, mutta se ei tuossa loppupuolella oikeen enään merkitse kun alan värittämään miljöö kerrallaan ja julkasen sivut sitä tahtia kun niitä valmiiksi saan. Silti tuosta näkee, että 4 viikkoa tässä on pakerrettu ja auttamatta olen jäljessä aikataulusta.:C

Ehkä mä vielä opin.-_- Tämän projektin avulla mun piti treenata rutiinin omasta työskentelyä, mutta neljä viikkoa oon näköjää lintsannu.

Tähän loppuun Julianin kasvo profiili, kun en ole ehtiny vielä virallista profiilikuvaa tehä.

ps. Muokkasin kantta vähäsen~

Torstai 6.10.2011 Milo Lil’Moore
Tagit: Lokakuu , Piirtaja , Päivitykset

Milo Lil’Moore, mies, 17, kyborgi

Ruumiinrakenne: Hiukan lapsenpyöreän oloinen, hoikka, lyhyt

Ulkonäkö: Näyttää paljon nuoremmalta kuin on. Kasvoin piirteiltään soma ja nätti. Hiukset pääosin vahvan oranssit, kikkarassa pörheästi ja ”leijailevat” reilusti ulospäin mm. takaraivosta. Silmät suuret ”bambin silmät”, viattoman oloiset, mutta hiukan tuijottavat, ”nukkemeaiset”. Niskassa metallilaatta, jossa numerosarja. Kenties metallisia sormia tai käsi tuomassa kyborgimaisuutta?

Pukeutuminen: Haalareita ja muuta söpöä.

Galleriaan Milon profiilikuva.

Kumma kyllä, mutta en saa tästä yhtään manga-viboja vaikka silmät isot ovatkin.:'D Inspiraationa ovat toimineet BJD-nuket. Milon piirtäminen tulee olemaan todella mukavaa, koska tykkään hahmon nukkemaisesta ulkonäöstä. Tulen kuolemaan noiden hiusten kanssa, mutta onneksi olen ennenkin piirtänyt kiharia hiuksia.:D

Voi että kun väritys tuntuu hitaalta vielä, mutta kaipa se nopeutuu kunhan totun tekniikkaan paremmin. Ja löytäsin jonkin sortin itsevarmuuden mitä tulee vaatteiden varjostuksiin, pitäs treenata ennen sarjiksen piirtoa.:S

Hitto kun mie kierin aaw-tunteessa.:'D Aivan liian suloinen hahmo.

... Lopullinen kuvakäsis ei oo vielkää valmis ja mun piti tällä viikolla jo tehdä ekat sivu luonnokset?????? :'DDDD Nooo, onhan tässä vielä... Neljä päivää... EHEH.







Maanantai 3.10.2011 -Kuvakässäröintiä ja paniikkia-
Tagit: Tekstit , Lokakuu , Piirtaja ,

Ai niin, minunhan piti kertoa myös fiiliksistä ja edistymisestä. Minulla pitäisi olla jotain kirjoitettavaa.

Eka versio kuvakäsistä tehty. Osottautu aika tylsäksi puuhaksi. Olen ennen sutannut kuvakässärit koulumatkoilla ja minulla on ollut vain muutama lause osviittana mitä pitäisi seuraavassa 30 sivussa tapahtua. Eli saanut improta. Improaminen on kivaa, siksi suosin kuvakässäröintiä ja yritän jättää tekstikäsiksen mahdollisemman avoimeksi.

Nyt minulla oli hyyyvin tarkka tekstikäsis ja istuin työpöydän äärellä, ilman inspaavia pulsuja tai vieressä istuvaa mummoa, kuinka epäinspaavaa! Musiikki valikoima on onneksi suurempi kun on kone messissä.

Hei, pitäs joskus ladata mp4 täyteen inspaavia biisejä ja mennä asemalle pulsujen vieree kässäröimään vaan koska olen tottunut siihen ympäristöön kuvakässäröidessäni.

Olen miettinyt, kuinka teen sen. Luonnostelen KORnin, ilman hermoromahdusta tai en-osaa angstia, koska osaamattomuus ja saamattomuus olotilat ovat nostaneet päätään. Opinko edes koskaan vain-piirtämään ilman, että olen joko intoa piukkana tai deadlinen pakottamana? Minulla on edelleen surkea asenne, enkä ole vieläkään oppinut kuinka saan itseni aikaansaavaksi.

Kaksi viikkoa aikataulusta jäljessä. :'D

Perjantai 25.9.11 Julian FAIL
Tagit: Päivitykset , Syyskuu , Piirtaja , Luonnokset ,

Galleriaan kuva Julianista .

Yritinpä piirtää ns. virallisen profiilikuvan Julianista, mutta persiillehän se meni.

Anatomia FAIL, pää liian iso, hartiat liian kapeat, jalat liian lyhyet... Julianille voisi sopia paremmin mitta suhteet 1/7 kuin 1/6... En osaa piirtää käsiä, jalkoja ja vaatteiden laskoksia.

Kuva oikeen huokuu luonnostelessa tehtyjä huolimattomuus virheitä...

Tuo värityskin on aika kokeilevaa... Ei ole tekniikka vielä hallussa.-_-' Mutta kokeilin tuollasta simppeliä väritys tyyliä ja värillisiä linejä. Tykkään jotenkin. Vähän fiksailua ja treenausta niin enköhän mä sopivan tekniikan löydä.

Uusiksi siis menee tämän piirto, mutta kert-... Harjoitus tekee mestarin.

Just, olen aikataulusta valmiiksi viikon myöhässä, kiitos sen flunssan ja olen saanut tähän mennessä vasta 5 sivua kuvakässäröityä. Täytys vähä kiriä. Nuo profiilikuvatkin pitäs varmaa saada valmiiksi ennen kun alan luonnostelemaan.

Rohkeasti veikkaisin, että saan sarjista esille lokakuun loppu puolella, todennäköisesti viikolla 43, ehkä jo viikolla 42. Jos nyt pysyisin jotenkin aikataulussa.

Kun tässä tilaa on höpistä niin kerrompa, että aikataulu on suunnilleen tälläinen:

Viikko 38 (eli nyt): Kuvakässäri
Viikot 39-40: Luonnostelu
Viikot 41-44: Tussausta ja väritystä miljöö kerrallaan.
Viikolla 45 pitäisi olla kaikki sivut netissä, eli ihmiset toivottavasti ehtivät mehustella valmista sarjista kolmisen viikkoa, ennen kun kisan deadline tulee vastaan.:3

Päivityksiä tulee sitä mukaan kun saan sarjista väritettyä.



Keskiviikko 21.9.11 Suunnitelmia
Tagit: Tekstit , Päivitykset Syyskuu , Piirtaja ,

Jaassoh, piirtäjälle iski sitten flunssa ja olen kauniisti nyt viikon aikataulusta jäljessä.

Tuohon etusivulle tunkasin pari banneria , jos joku haluaa KORnin erikseen linkittää. Ei suinkaan tuijjottavia, ei suinkaan.:D

Kerronpa vaikka kuinka aijattelin tätä sarjista työstää.

Kokeilen taas työstää sarjista samalla tyylillä kuin jo kuollutta projektiani 20. ulottuvuutta, eli työvaihe kerrallaan. PiMua tehdessä huomasi ettei sivu kerrallaan työstäminen kovinkaan tehokasta ollut.

Tietty eka kuvakässäröin koko sarjiksen. Heitän sen käsikirjoittajalle haukuttavaksi ja korjaan epäkohdat. Ja tietty yritän olla venäyttämättä sarjista 600 sivuseksi.

Eka luonnostelen sarjiksen putkeen ja jätän sen hautumaan, jotta aika ehtisi paljastaa vähän virheitä. Näytän myös luonnokset käsikirjoittajalle, luokkakavereille (sarjislinja), ehkä opettajillekkin, että mahd. paljon virheitä saisin ruodittua veks vielä kun ne pystyy.

Sarjiksessa on kolme eri miljöötä/aikaa/todellisuutta/miksi niitä nyt haluaa kutsua, en oikein itsekkään tiedä. Piirrän nämä kaikki eri tekniikoilla, jotta saisin enemmän harjoitusta ja toiseksi siirtymät tulisivat lukijoille selväksi. Piirrän miljöön kerrallaan, koska tekniikat vaihtuvat sen verran, ettei se haittaa vaikka viimosta miljöötä piirtäessä olisin vähän kehittynyt verrattuna alkuun, koska sitä ei välttämättä huomaa. Tarkoitus on tosiaan tehdä mahdollisimman tasa laatunen kokonaisuus, vaikka tekniikat vaihtelee.

Minun piti alun perin tussata ja värittää sivut pötköön, mutta siten menisi paljon kauemmin aikaa saada sarjista lukusivulle ja olisihan se kiva saada tuo sarjis hyvissä ajoin netsarlin listallekkin.

Tällä hetkellä olisi tarkoitus käyttää seuraavallaisia tekniikoita:

  • Ohut, viimeistelemätön lineart ja yksityiskohtainen ja terävä koneväritys.
  • Ns. osittainen lineart (eli saatan jättää lineartin pois esim. taustoista) ja vesiväritys.
  • Konemaalaus (SAI)

    Onneksi hahmoja ei ole kuin kaksi ja he ovat mahdottomat sekottaa keskenään.:'D Pitää harjoitella vielä noita tekniikoita ennen kun alan tosi toimiin, ettei kehitys näkyisi liiaksi itse sarjiksessa.

    Hahmoista puheen ollen, pitäisi väsätä profiili kuvat. Varmaan jonkin sortin kuvallista matskua luvassa ensikerralla, ellei käsikirjoitajamme halua tunkasta tähän väliin jotain.

    Tähän loppuun yksi KORnin fiilistely kappaleista/ ns. soundtrackeista:

    Lauantai 16.9.11 Alusta ennen aluksi-sanoja
    Tagit: Tekstit , Syyskuu , Käsikirjoittaja ,

    Hohoo, tervehdys mussukat! Eka kirjoitukseni tänne!

    Siitä on… olisikohan viisi vuotta kun ensimmäisen kerran kirjoitin kännykkäni muistioon ylös sanat ”koneellisten orjien ruokakerho”. Enpä olisi uskonut, että vielä joku päivä käsikirjoitan samannimisen sarjakuvan! Tuo yö oli synkkä ja myrskyinen… tai ei ollut, mutta kuvitelkaa niin. Oli Halloween. Pelasin yläastelaisten kavereideni kanssa rappakalja-nimistä peliä, jossa piti keksiä lyhenne K.O.R tai K.O.R.K:iille (pelin tietävät arvannevat tästä etten ole kauhean hyvä pelaaja laittaessani Koneellisten orjien ruokakerho).

    No, sitten Reimari eräänä päivänä tässä jo aikoja sitten yllätti minut täysin.

    ”Tekisitkö mulle lyhytsarjiksen kässärin?”

    Seuraushan oli täysi OMGHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH! Ja kauhea innostus asiasta! Reimari kun on niin ihuna, mielellänihän minä…

    Kröhöm, takaisin asiaan. Otin esiin ideariiheni eli kännykkäni muistion, joka on kirjaimellisesti täynnä ideoita (tällä hetkellä n. 8 Word-arkillista). Ja selailin siellä olevia juonen tynkiä ja sitten vain sanoja joista olisi joskus kiva kirjoittaa jotain (näin esimerkkinä siellä on sana kommunismi). Täyty keksiä idea joka olisi tarpeeksi lyhyt, korkeintaan 50 sivua pitkä. No, aikani selailtuani ja pähkäilyäni huikkasin ”koneellisten ojien ruokakerho”.

    Tästä se siis lähti. Aloin aluksi miettimään toimintapitoista tarinaa jos olisi huumeita ja kyborgeja. Näin syntyi Julian, joka muuten sai nimensä Romeon ja Juuliasta (enkuksi Romeo & Juliet). Koska musta tää jotenkin viaton nimi sopi hahmolle.

    Tämän jälkeen aloin miettimään sitä, miten saan toiminta tarinan viiteen kymmeneen sivuun, ja tulin siihen tulokseen etten saa. Ja sitten mietin kuinka koneellisten orjien ruokakerho edes liittyisi mihinkään toimintaan. Joten lähdin miettimään sanaa kunnolla. Koneelliset orjat. Robotteja tai kyborgeja siis. Jotka jostain syystä on orjia. Orjien takia tarvitsemme orjuuttajia, ja koska olen kiinnostunut dystopioista eli utopian vastakohdista (epätoivottava tulevaisuuden kuva), syntyi idea synkästä tulevaisuudesta, jossa kyporgien henki ei ole minkään arvoinen.

    Näihin aikoihin taisi tulle Big Brother televisiosta. En katsele mokomaa roskaa, mutta idea on sinänsä kiinnostava. Koneellisten orjien ruokakerhossa menin vielä askeleen eteenpäin, ja tästä syntyi tositeevee sarja, jossa jokainen ateria voi olla viimeinen…

    Olen myös miettinyt, karkottaako nimi ketään. Se on hauska ja mielenkiintoinen. Itse kyllä klikkaisin auki, mutta klikkaavatko muut? Se jää nähtäväksi. Toivon että moni avaa tämän sivun, erityisesti kun sarjakuva (Reimarin parannuttua flunssasta) pääsisi vauhtiin. Luvassa on nimitäin minun mielestäni tarina, jota ei sopisi jättää väliin. Hauskakin kyllä, mutta erikoinen eikä kuitenkaan komiikka painotteinen. Hiukan kliseisyyttä ehkä, sillä tarinassa on kosto ja hahmotkin saattavat varsinkin aluksi vaikuttaa arkkityyppisiltä. Julian on perus mafiooson näköinen ja Milo on taas pirteä ja söpö. Hänen nimeään miettiessäni mietin erästä pientä ja söpöä otusta, jonka nimi oli Mila :) Tarina on himpun verran outo, mutta sopivasti outo. Ymmärrettävissä. Ja kaikkeahan ei aina tarvitse ymmärtää.

    "Miten ihanaa olisi olla todella Älykäs ja ymmärtää asioita." -Nalle Puh

    Parhain terveisin Nukkemestari, hehkeä ja ihana käsikirjoittajanne. Aina palveluksessa. Ottaa myös vastaan lisää ”käsikirjoitatko mulle jotain” -vinkumisia.

    Ps. Yritän keksiä jotain muutakin hölistävää teille, ehkä syvemmin luotaan tässä jo käsittelemiäni asioita. Saa kuitenkin kysyä, vieraskirja löytyy tuolta extroista ja deviantArtista minut löytää nimellä Nukkemestari

    Lauantai 11.9.11 -Aluksi-
    Tagit: Tekstit , Syyskuu , Piirtäjä , Päivitykset

    Ensimmäinen merkintä Koneellisten orjien ruokakerhon projektiblogissa. \o/

    Ennen kun alotan loputtoman höpötyksen vihjaisen, että galleriaan on laitettu 1 kuva ja sarjakuvan kansikin on laitettu jo esille. Milo se vaa tuijjotteleepi kaikkialla mansikka mehut valuen. XD

    Tähän blogiin tosiaan kirjoitan fiiliksiäni tästä teko prosessista, näytän luonnoksia, kerron päivityksistä, linkitän "soundtrackeja", teen ehkä vaihe vaiheelta "tutoriaaleja" kuvista ja sivuista... Niin te Tulevat Sarjiksen Lukijat voitte kiinnostua sarjiksesta jo ennen kun sitä edes alkaa ilmestymään.X'D Siihen näet voi mennä aikaa, koska eka luonnostelen kaikki sivut... Sitten tussaan kaikki sivut ja vasta sitten alan värittämään. Alan päivittämään sitä mukaan sarjista sitten kun saan sitä väritettyä. Kokeilen myös näin lyhyen projektin kanssa, kuinka projektiblogi toimii itse lukusivulla.

    Niin miksikö aloin tähän kesken PiMun piirron piirtämään lyhytsarjakuvaa?

    Koska yhden pitkän projektin teko hidastaa kehittymistä. En minä viitsi kokeilla harmaasävytteiseen sarjikseen yt'äkkiä värejä ja vaikka mitä tekniikoita, joita pääsen kokeilemaan KORnin kanssa. Myös näen mukavaksi vaihteluksi (ja täten kehittäväksi) piirtää välillä eri genreisiä, hahmoisia ja tyylisiä sarjakuvia.

    Toinen syy on se, että minulla on ollut vähän onkkelmia itse pääsarjiksen PiMun kanssa, joten tämä antaa vähän mietintä aikaa sille ilman, että minun pitäisi pyöritellä peukaloitani ja kävijämäärät romahtaisivat.

    Yksinkertaisesti täytyy välillä päästä tekemään Jotain Muuta kuin tuota yhtä ja samaa projektia. Kehityksen ja piirtoinnon nimeen.\o/ En ole kovinkaan hyvä piirtämään kahta projektia samaan aikaan (vielä), joten keskityn nyt tähän täysin, koska deadlinekin on määrätty.

    Käykö nyt PiMulle samalla tavalla kuin 20. ulottuvuudelle, kun aloitat "lyhytsarjakuvan"?

    Kun aloin haavelemaan taas pienestä lyhytsarjiksesta, muisto viime kerrasta kyllä muistu mieleen. Minulla on selvästi taipumus venyttää vanuttaa 50 sivuisista tarinoista tosta noin vain 600 sivusia, joten pyysin kirjoittaja ystäväiseni Laura Paanasen käsikirjoittavan minulle max. 50 sivuisen tarinan. Ja päätin, että se on myöskin sitten se max. 50 sivua... Oikeasti.

    Sain peräti 30 sivusen kässärin, jota ehkä kehtaan venyttää viisi sivua sinne tänne, mutta yritän myös oppia pysymään käsikirjoituksen määräämässä sivumäärässä parhaani mukaan.

    Millaisia tavotteita KORnin kanssa on?

    Ensinnäkin, haluan sivustolleni Valmiin sarjakuvan. Egon pönkitystä heha! Ja onhan se tietty mukava tunne se, kun saan jotain Valmiiksi.

    Toiseksi, KOR osallistuu Netsarlin nettisarjakuvakilpailuun . Tämä blogikin on oikeastaan sitä varten, että sarjakuva keräisi kiinnostuneita lukijoita hyvin, ennen kun pääsen piirtämään itse sarjakuvaa. Eli tavote voittaa koko kisa hahaha!

    Kolmanneksi, aijjon kehittyä sarjakuvan värittämisessä, muun kirjoittaman käsikirjoituksen noudattamisessa, liukuhihna tyylisessä työskentelyssä, rutiinin omaisessa työstämisessä jne.

    Neljänneksi, teen näillä näkyvin (riippuen koulun tulostimesta, lol) KORnista pienlehtiä. Riippuen tietty suosiosta, kuinka monta viitsin tehdä. Eli KORnin kanssa harjoittelen pienlehtien tekoa jne.

    Kuinka usein blogi päivittyy ja mitä on luvassa?

    Aina kun keksin jotain matskua KORniin liittyen. Oli se sitten fiiliksiä, edistymistä, luonnoksia, fiilistely-musaa, tekniikka kokeiluja, galluppeja... Vaikka mitä mikä liittyy KORniin.

    Olisi myös suunitelmissa, että käsikirjoittajamme Laura kertoo jotain omasta vaiheestaan ja miten hän lähti suunnittelemaan tarinaa ja mistä hän on saanut inspiraationsa, kun minä häneltä sen tilasin.

    Tärkein kysymys: Mitkä ovat fiilikset NYT?

    Olen työstänyt keväästä asti ikävän puisevia kisatöitä yhteen sarjakuvakilpailuun, joten sen jälkeen mikä vain tuntuu Mukavalta. No ei vais, kyllä minä olen ihan muutenkin todella innoissani tästä.:D Itselle ei olisi tullut mieleenkään tälläisen tarinan keksiminen, joten tämä on Mielenkiintoista ja hieno haaste minulle. Saa nähä millon iskee eka kriisi, onneksi käsikirjoittajallani on velvollisuus piristää minua (Ihanko totta!?). Tällä hetkellä tuntuu, että tulen nauttimaan tämän projektin työstämisestä, koska tykkään kokeilla uusia juttuja ja keskittyä täysin projektiin.

    Se on ainakin hyvä, että en ole keksinyt tarinaa itse, joten olen koko ajan vain ihq ihq ihq tarinan kanssa (Pidän Lauran tarinoista.<3) ja kokeileva asenne estää minua masentumasta piirtojälkeen.

    Deadlinen kanssa saattaa tulla kiire, olen varautunut että elämäni pyörii marraskuun loppuun asti tämän projektin ympärillä, mutta sittenpähä se on toivottavasti valmis ja voin olla todella ylpeä itsestäni ja olen varmasti kehittynyt sarjakuvapiirtäjänä huimasti.

    Lopetan jorinan tältä erää tähän. Huomenna varmaan jo lisää höpinää ja yritän nyppiä kirjoittajalta jotain.