Vihdoin se vuosiraportti 2019

Oho, yli vuosi viime päivityksestä. Ei edes vuosiraporttia.

Tässä siis JO VARMASTI KOVIN KAIVATTU tiivistys vuodesta 2019:

Alkuvuosi oli poikkeuksellisen iisi. Turhauttavan iisi.

Leikkasin tukkani lyhyeksi pitkästä aikaa ja ihmettelin vähän miksi en tehnyt sitä aiemmin.

Keväällä treenit (verkkovalmennus) kulkivat niin hyvin, että vihdoin näin tarpeen palkata pt:n suunnittelemaan harjoitteluani. Kesäkuussa aloitin valmennuksen ja sain vihdoin jopa takakyykyn kulkemaan vähän paremmin.

Teatterin viereen kyhättiin pubi ja minähän kärkyin päästä sitä siivoamaan ja pääsin.

Syyskuuhun asti elämä luisti oikein mahtavasti. Treenit kulki, ostin uudet silmälasit ja kännykän, vaeltelin pyynikillä ja käsin Jyväskylässä.

No sitten elämä lähti luisumaan johonkin helvettiin taas vaihteeksi. :D

Ensin iski lenssu ja sit selkä kramppas heti perään. Siihen jäi treenit. Juuri kun kuvittelin saaneeni elämäni sellaiseksi, ettei treeni taukoja tulisi.

Muutimme porukoitteni vuokra-asuntoon kissanmaalle ja koska kämppä oli melkoinen pommi, lähdimme sitä sitten remontoimaan. Voi olla että kirjoitan jonkun koosteen remontista sit kun tää on jotenkin ”valmis”, mutta tässä lyhyesti:

Muutto. 10 tuntia. 3 range roveria, 4 tavallista autollista ja 3 peräkärryllistä tavaraa. Ja oltiin muka karsittu kamaa hyvin ennen muuttoa, joo ei. Ollaan muuton jälkeen raivattu kamaa pois lisää varmaan autollinen ja toinen mokoma vielä pitäisi. Meidän pyynikin kämppä oli säilytystila ”taivas” (tai miten sen nyt ottaa kun turhaa roinaa kasaantuu nurkkiin huomaamatta hirveet määrät) ja uusi kämppä säilytystiloiltaan surkea. Oon yrittänyt nyt vaan raivata ja raivata tavaraa, ettei tarvis ostaa säilytysratkaisuja, joihin uppoisi turhaa roinaa.

Mehän aloitettiin remontti heti kun muutimme. Mikä oli virhe. Joko olisi pitänyt remontoida ennen muuttoa tai ainakin puolen vuoden päästä muutosta. Tilanne oli yksinkertaisesti se, ettemme meinanneet mahtua asumaan koko asunnossa. Tavaraa oli vaan liikaa. Puolen vuoden päästä sitä olisi vähemmän, sekä olisin ehkä tehnyt joitakin asioita toisin, jos olisin ehtinyt katsella ympärilleni. Kiitos koronan ja julkisivurempan, se remppa tosin olisi venahtanut varmaan loppu vuoteen 2020. Huoneessa mitä ei rempattu oli vaan neliön verran lattiaa näkyvissä ja se oli polku Jessen tietokoneen luo.

Onneksi saimme remontti avuksemme ihana Häriksen, jonka kanssa ihmettelimme seinien ylitasoitusta ja maalailimme. Tapettien poisto oli oma seikkailunsa, koska seinistä paljastui aina vaan ikävämpiä yllätyksiä. Huonosti peitettyjä ovia, hiomattomia kittauksia, monta sataa reikää, suoraan rappauksen päälle lätkittyä tapettia, outoa maalia mihin tasoite ei tarttunut jne ihanaa. Ylitasoitimme 4 seinää. Lopussa Jesse alkoi olla aika hyvä siinä.

Ja tietenkään lattia remonttia suunitellessamme emme tajunneet huomioida asbestia. Sitä pirulaista löytyi eteisen lattiasta.

Keittiön hella ja jääkaappikin uusittiin. Jääkaapin kätisyyden vaihtoon meni viikko. :D

Remonttiin ryhtyessä töissä oli hyvin resursseja, enkä voinut kuvitella että asia äkisti muuttuisi, mutta sehän muuttui. Että niiden kymmentuntisten työpäivien jälkeen tulin kotiin nyhtämään seinästä tapettia. Kyllä siinä hommassa uuvahti äkkiä, etenkin kun nukkumisjärjestelyjen takia en saanut edes nukkua kunnolla. Omaa aikaa otin raa’asti vaan käymällä ravintolassa syömässä harva se päivä. :’D

Lyhyesti: Loka-joulukuu oli perseestä. Opittua: 1. Rupea remonttiin vain kun maksat sen itse 2. Rupea remonttiin ihmisen kanssa joka haluaa remontoida myös. Jesse parka ei ihan odottanut sitä mitä oli edessä, kun sanoin haluavani ”vähän pintaremontoida”. Enkä minäkään. :D

Saatiin sentään seinät kuntoon ennen joulua, niin sain sitten vähän vetää happea alkuvuodesta, mutta jätän lattiaremontit yms kerrottavaksi siinä remontti-rapsassa, jos semmosen saisin aikaiseksi tehdä. Siittä rapsasta saattaa tulla ihan viihdyttävä. Mun pitäisi varmaan yrittää piirtää se.

Mutta se vuodesta 2019. Jos haluatte kuva materiaalia elämästäni, seuratkaa instassa: jenna.ranta… En suoraan sanoen halua täyttää domainin tallennustilaa kuvilla jotka mulla on jo istassa. :D

 

 

VUOSI 2018

Tämä teksti on kirjoitettu alkuvuodesta, mutta se unohtui luonnokseksi. Kai mulla oli jokin hieno suunnitelma lisätä tähän jotain kuviakin. Mut antaa nyt vaan mennä.


Huh mikä vuosi. Huomattavasti parempi kuin vuosi 2017. Tosin siihen ei paljon vaadittu. :’D Oon miettinyt pääni puhki miten saisin selitettyä sen kuinka paljon asiat ovat muuttuneet kuluneen vuoden aikana, mutta nykyinen elämä kuulostaa varmaan laimeelta monen korvaan, eikä pointti mene perille. Eli mennään raa’asti verraten vuoteen 2017.

TYÖ.

VUONNA 2017 olin töissä jotenkin kroonisesti ylityöllistetty osittain omasta syystäni ja osasta muita syitä. Suoritin tutkintoa, joka tressasi ja ahdisti aivan helvetisti. En saanut mitään kehitystä töissä aikaan. Valmistuin siivoustyönohjaajaksi joulukuussa.

VUONNA 2018 pistin heti alkuvuodesta hösseliksi kun resurssit vapautuivat opiskelusta työn tekoon. Tein monta toimenpidettä jotka toivat paljon lisää tehokkuutta työskentelyyn mm. muutin työsuunnitelman päiväkohtaisesta viikkokohtaiseksi, kokeilin työtehotaulukkoa, otin siivousvaunut käyttöön (joka oli yllättävän työlästä, muutenhan ne olisivat tulleet käyttöön aikoja sitten) ja paras juttu: Aimo saapui. Aimo on ihana pieni ja ketterä yhdistelmäkone (eli pesee ja kuivaa lattiat).

Työ keveni Huomattavasti. Ja hyvä niin, koska alkukesästä olin semmoisessa liemessä, että ilman alkuvuoden uudistuksia, olisin varmaan kaatunut nokalleni. Mutta hyvä sekin kokemus oli, koska sain vaan lisää bensaa liekkeihin muuttaa työtapojani lisää.

Ennen peruspesut yms harvemmin tehtävät työt kasaantuivat hiljaisille viikoille ja koko homma saattoi mennä pieleen vaikka flunssan takia. Vuonna 2017 hommia kerääntyi vuodelle 2018 ja se oli rankka rasti sitten keväällä kun töitä ei voinut venyttää yhtään pidemmälle. Uudistin hommaa tämän skenaarion jälkeen niin, että peruspesut on pilkottu pienempiin osiin ja työtä pitäisi olla KOKO AJAN sen verran, ettei olisi mahdoton rasti jäädä yksin kuukaudeksi. Kun se näemmä on mahdollista… <___<’

Kun työpari vaihtui, oli myös hyvä sauma ottaa uusi asenne oman joustamisen suhteen ja ruveta hieman itsekkäämmäksi. Peräkkäiset vapaa päivät ovat nyt itselle tärkeä prioriteetti ja yritän tehdä työni niin, ettei muu elämäni mene aina tauolle kun pitää tehdä enemmän töitä.

VUOSI 2019? Ei varmaan ole kovinkaan yleistä, että seitsemän vuosi töissä tuntuu olevan se kaikista miellyttävin tähän mennessä. Toivottavasti systeemit toimii ja saisin tänä vuonna vielä pari uudistusta tehtyä. Yritän saada näet oman työalueeni digiaikaan. ;)

HYVINVOINTI

VUONNA 2017 hyvinvointini koki suuren harppauksen, koska sain työkalut selättää jo vuosia piinaneen huonon ruokahalun. Kirjasin toukokuusta alkaen syömiseni Sulamoon, jotta sain dataa siittä söinkö tarpeeksi vai en. Näläntunteeni oli häiriintynyt, enkä kokenut nälkää normaalisti. Tavoite oli syödä niin paljon kun pystyi lihomatta, mutta paino totta kai nousi, koska ei keho tajua muuten nopeuttaa aineenvaihduntaa.

Ja VUONNA 2018 lopetin toukokuussa makrojen seuraamisen ja kokeilin selvitä ilman. Eihän se heti lähtenyt rullaamaan, mutta nyt loppu vuodesta voin iloisena todeta että osaan syödä tarpeeksi. Jaa mistä sen tiedän? Koska paino ei nouse, mutta treenit kulkee. Voisin ehkä syödä hieman enemmän ja optimoida treenitulokset jos laskisin makroja, mutta vaiva-hyötysuhde ei ole tarpeeksi hyvä tavoitteisiini nähden.

Päätin rukata vähän nukkumistani myös. Rupesin menemään tuntia aijjemmin nukkumaan, vaikka se tarkoittaa tuntia vähemmän Jessen kanssa oleilua. Tämä nosti energia tasoja todella paljon. Väillä tästä lipsun, mutta pyrin siihen että suurimpana osasta päiviä pyrkisin meneen sänkyyn kasilta.

VUOSI 2019?

Laatuun pitäisi hieman jaksaa keskittyä mitä tulee syömiseen ja nukkumiseen.

TREENIT

VUOSI 2017 oli huonoin treenivuosi mitä on ollut sen jälkeen kun olen yrittänyt treenata. Treenasin lihaskuntoa vain 34 kertaa. Mitään kunnon putkia tai kehitystä ei päässyt tapahtumaan.

VUOSI 2018 on ollut tähän mennessä paras treenivuoteni. Vaikka se sisälsi yhteensä 4 kuukautta totaali taukoa treeneistä. Mutta loput 8 kuukautta treenasin säännöllisesti ja nousu johteisesti. Tämä vuosi päihittää jopa vuoden 2015 kun treenasin crossfittiä, kahvakuulaa ja kuntosalia, jolloin treenejä riitti ympäri vuoden. Mutta kehitys on aivan erillaista. Mulla oli aerobinen kunto parempi kuin nyt, mutta kiitos tarpeeksi syömisen, voimatasot ovat vihdoin alkaneet nousemaan. Mulla on tällä hetkellä paras lihaskunto ikinä, vaikka aktiivista treeniä on takana vasta kolme kuukautta. Alkuvuonna oli myös hyvä kolmen kuukauden putki, mutta ohjelma ei ollut niin hyvä kuin tämä loppuvuonna ollut. Uhosin hankkivani valmennusta tänä vuonna, mut se vähän jäi hyvien verkkovalmennusten jalkoihin. XD

VUOSI 2019? Toivottavasti pystyn koko vuoden treenaamaan säännöllisesti, enkä antaisi työn pistää kapuloita rattaisiin. Ja pysyisin terveenä. Aion lisätä aerobista harjoittelua ja kehonhuoltoa enemmän viikko ohjelmaan. Aloitan uudella ohjelmalla viikon päästä ja saas nähä mihin kuntoon se vie. Olen myös ilmoittautunut ilmajoogan starttitunnille.

ENGLANNIN OPISKELU

VUONNA 2017 aloin kiinnostua opettelemaan englannin kieltä. En edes muista mistä se alun perin lähti. Vuoden lopussa latasin worddiven ja ostin yhden oppikirjan.

VUONNA 2018 innostuin oikein kunnolla englannin opettelusta. Huomasin että opin ja etenkin sen että kielen opettelu on rentouttavaa. Halu oppia oli niin itsestä lähtöisin, että kaikenlainen suorittaminen loisti poissaolollaan. Kävin syksyn työväenkurssia ja opin ääntämisen. Nyt olen edennyt omaan tahtiin, koska etenen nopeammin kuin kurssilla. Opettelin 3500 asiaa worddivessä kolmessa kuukaudessa.

VUOSI 2019?
Jos etenen samaan tahtiin mitä olen kuukauden edistynyt, osaan alkeet (step into english kirjat 1-2) jo kesällä. Veikkaan kyl et jossain vaiheessa vauhti hiipuu. Tiedän 2B tasolle asti kirjat mitä ostan. Jossain välissä on varmaan pakko päästä taas harjoittelemaan keskustelua jotenkin.

ELI VUONNA 2019:

Kehittää työntekoa edelleen ja siirtää työsuunnittelu sähköiseen muotoon
Lisätä hieman laatua syömisiin ja nukkumiseen.
Treenata säännöllisesti ja nousujohteisesti.
Lisätä kehonhuoltoa ja aerobista
Oppia englannin alkeet

Ja lisäksi…

Kokeilla sarjakuvien julkaisua instagramissa
Raivata kotoa turhaa roinaa pois

Englannin opettelua

Oon jo pidempään miettinyt haluavani kirjoittaa uudesta harrastuksestani, joka itsenikin yllättäen on kielen opettelu. Valitettavasti en opiskele mitään kovinkaan eksoottista, vaan ihan vaan englantia.

”Miten joku ei voi osata englantia?” sielä joku nyt ajattelee, mutta se on tosiasia, että en osaa edes alkeita. Miten tässä näin on päässyt käymään on itsellekkin hieman mysteeri. Olen kuitenkin käynyt kouluja, missä englantia opetetaan, 10 vuotta.

En muista kuinka pärjäsin englannissa neljänteen luokkaan asti, kun minulla oli kiva opettaja, ehkä vähän liiankin kiva. Muistan kyllä että kun opettaja vaihtui en kokenut olevani hyvä enkussa. Enkusta en saanut kuitenkaan tukiopetusta, vaikka äidinkielestä sain dysfasian takia. Ehkä olisi pitänyt, koska kun menin seiskalle suoriuduin ala-arvoisen huonosti tasokokeesta.

Minut viskattiin sen kokeen perusteella suorilta erkalle. Erkalla aloitin englannin alkeista ja jos mun ala-asteen lempiopettaja oli liian lepsu niin erityisopettaja se vasta lepsu olikin. En päässyt kovinkaan pitkälle niinä kolmena vuonna ja sain kokeista aika hyviä numeroita, koska ne olivat niin naurettavan helppoja. Hauska fakta että en saanut äikästä enään tukiopetusta, vaikka kuten varmaan tästä blogipostauksestakin huomaa, en osaa omaa äidinkieltänikään kovin hyvin. :’D

Englannin opettelu ei myöskään kauheemmin motivoinut, en tajunnut mihin sitä tarvitsee. Helppoa on nyky nuorilla kun englantia tarvitsee jo ihan somen selaamiseen. Mut mennään motivaation heräämiseen myöhemmin, mun englannin ”opettelu” ei loppunut ylä-asteeseen.

Ennen yhteishakua piti käydä koulutuspsykologilla. Mullahan oli päättötodistukseen tulossa enkusta 9*. Ja tuo tähtönen meinaa että on helpotettu opetussuunnitelma. Koulutuspsykologi sanoi suoraan torkkaani katsoessa etten tule pärjäämään englannissa lukiossa. (”Hyvä numero” silti nosti keskiarvoni niin korkealle, että pääsin lukioon eh. :D) Olin tästä aivan samaa mieltä. En olisi vieläkään pärjännyt siinä tasotestissä mikä seiskalla pidettiin vaikka aikaa opetella asiat olisi ollut. Äitini kuitenkin tyrmäsi psykologin lausunnon täysin ja pisti enempiä multa kyselemättä lukion ekaksi hakuvaihtoehdoksi.

Noh, mut meinattiin heittää lukiosta pihalle ekan jakson jälkeen, koska olin niin huono enkussa. :’D Sain silti jatkaa lukuvuoden loppuun, ettei minulle tulisi välivuotta (iik apua se olisikin ollut NIIN kamalaa?). Enkun tunneillakin tuli käytyä, vaikka se teki ehkä vahingollista jälkeä itsetunnolleni yrittää edes puhua enkkua. Oli todella kiusallista tehdä ryhmätöitä kun lausuminen oli… noh sitä ei ollut. :D Joulukuussa olimme puolassa ja mun piti ”lukea enkun uusinta kokeeseen” sillä reissulla koska äiti ei ollut vissiin vieläkään luovuttanut asian suhteen. Ei ollut kovin kivaa istua iltoja hotellilla kun äiti päivitteli miten en voi osata edes kuukausia…

Ammattikoulussa meninkin sitten hoijksilla ja sain luntata kirjasta kokeissa enkussa ja ruotsissa. Silti taisin päästä rimaa hipoen läpi. :”D En kyl hirveemmin muista mitään ammattikoulun enkun opetuksesta, mutta tukiopetusta en saanut.

Pakkoenkun jälkeen minulla ei ollut tippaakaan halua opetella englantia. Olin sitä mieltä edelleen etten tarvitse sitä mihinkään, en edes oppisi sitä vaikka yrittäisin ja ekaksi voisi opetella edes suomen kielen. Taisin jopa ajatella ”et riittää et pystyn edes jotenkin kommunikoimaan suomeksi, ei sekään mikään itsestään selvyys ole”. Dysfasia leima oli lätättty niin tiukasti otsaan, että en kyseenalaistanut oppimiskyvyttömyyttäni yhtään.

En ole täysin varma mikä sai minut vuoden alussa ostaan pari enkun opettelukirjaa ja aloittaan enkun opettelun. Vähän kyl liian vaikeita juttuja, joten into hieman sammui kun töissä tuli kiireistä. En ajattellut haluavani työväenkurssille, koska englannin sössötys lukiossa oli vahvasti mielessä, enkä halunnut samaan tilanteeseen enään. Lomamatkalla Riikassa Jessen kanssa kuitenkin minua alkoi häiritä etten uskalla avata ulkomailla suutani yhtään, joten ilmoittauduin englannin alkeisiin työväenkurssille.

”Yllättäen” olin kymmenen vuotta muita nuorempi. Opin ääntämisen kolmen kuukauden aikana aika hyvin ja asiat upposi kalloon todella hyvin, jos vaan olin tehnyt läksyt. Illalla ihmisten kanssa pölisemään meneminen kuitenkin oli vähän liian rankka nakki ja päätin etten jatka kevät lukukaudella. Itseopiskelen nyt omaan tahtiini (joka on nopeampi itseasiassa kuin kurssilla… :D) ja harkitsen kurssille palaamista sitten kun siltä tuntuu. En halua että englantiin liittyy enään mitään negatiivistä ja kurssille illalla raahautuminen alkoi syömään intoa.

Ja haastoin itseni opettelamaan 3500 asiaa Worddivessä 3 kuukaudessa. Se oli ihan hauskaa, mut pakko pitää hetki taukoa.

Yksi syy miksi motivoiduin opettelemaan enkkua oli varmaan se, että se negatiivinen asenne englantia kohtaan oli vähän kulunut ajan kanssa pois. Sekin on kivaa et se ”mitä etkö sä osaa enkkua muka” on vaihtunut ”vau, sä opettelet kielen alusta asti aikuisena, wow”. Myös oon huomannut ettei dysfasia estä minua oppimasta mitään, mun täytyy saan saada tieto aivoihini asti vähän eritavalla kun muut.

Lisäksi on karu fakta, että en välttämättä voi edistyä urallani halutessani jos en osaa englantia. Maahanmuutto on merkittävä työvoima tällä hetkellä puhtausalalla ja suomen kielen osaamista ei vaadita enään niin paljon kun ennen työntekijöiltä. Työvoimapula tulee pitämään huolen siittä tulevaisuudessakin, että työelämässä täytyy osata enkkua ihan työkavereiden kanssa kommunikoimiseen. Pää pois perseestä jos luulette että suomessa pärjää suomella kaikissa tilanteissa muutaman kymmenen vuoden päästä. Jo se et tänä päivänä lapset oppii englantia väkisin jo ennen kun sitä opetetaan koulussa. En halua olla vanhus joka tipahtaa kehityksen kärryistä. :’D

Mutta ehkä tärkein eteenpäin vievä voima tällä hetkellä on se, että tää on kivaa.

No niiin… En ole osaanut päättää mikä mun tavoite olisi oppimis nopeuden kanssa. Ajattelin et vähintään yksi kirja vuodessa. Eli mulla olisi englannin alkeet (A1-A2) hallussa kolmessa vuodessa. Ei mitään hajua onko tuo mitenkään realistinen tavoite. :’D Työväenkurssit etenee huooomattavasti hitaammin. Mä vähän pelkään et mun into hiipuu jos mulla ei oo mitään ”haastetta” meneillään, mut en turkale keksi mikä se olisi! D: Haluan kokeitaaah! Sen päätöksen oon tehnyt, että seuraavalla ulkomaan matkalla uskallan avata suuni. Piste.