Category Archives: Pohdintaa

Englannin opettelua

Oon jo pidempään miettinyt haluavani kirjoittaa uudesta harrastuksestani, joka itsenikin yllättäen on kielen opettelu. Valitettavasti en opiskele mitään kovinkaan eksoottista, vaan ihan vaan englantia.

”Miten joku ei voi osata englantia?” sielä joku nyt ajattelee, mutta se on tosiasia, että en osaa edes alkeita. Miten tässä näin on päässyt käymään on itsellekkin hieman mysteeri. Olen kuitenkin käynyt kouluja, missä englantia opetetaan, 10 vuotta.

En muista kuinka pärjäsin englannissa neljänteen luokkaan asti, kun minulla oli kiva opettaja, ehkä vähän liiankin kiva. Muistan kyllä että kun opettaja vaihtui en kokenut olevani hyvä enkussa. Enkusta en saanut kuitenkaan tukiopetusta, vaikka äidinkielestä sain dysfasian takia. Ehkä olisi pitänyt, koska kun menin seiskalle suoriuduin ala-arvoisen huonosti tasokokeesta.

Minut viskattiin sen kokeen perusteella suorilta erkalle. Erkalla aloitin englannin alkeista ja jos mun ala-asteen lempiopettaja oli liian lepsu niin erityisopettaja se vasta lepsu olikin. En päässyt kovinkaan pitkälle niinä kolmena vuonna ja sain kokeista aika hyviä numeroita, koska ne olivat niin naurettavan helppoja. Hauska fakta että en saanut äikästä enään tukiopetusta, vaikka kuten varmaan tästä blogipostauksestakin huomaa, en osaa omaa äidinkieltänikään kovin hyvin. :’D

Englannin opettelu ei myöskään kauheemmin motivoinut, en tajunnut mihin sitä tarvitsee. Helppoa on nyky nuorilla kun englantia tarvitsee jo ihan somen selaamiseen. Mut mennään motivaation heräämiseen myöhemmin, mun englannin ”opettelu” ei loppunut ylä-asteeseen.

Ennen yhteishakua piti käydä koulutuspsykologilla. Mullahan oli päättötodistukseen tulossa enkusta 9*. Ja tuo tähtönen meinaa että on helpotettu opetussuunnitelma. Koulutuspsykologi sanoi suoraan torkkaani katsoessa etten tule pärjäämään englannissa lukiossa. (”Hyvä numero” silti nosti keskiarvoni niin korkealle, että pääsin lukioon eh. :D) Olin tästä aivan samaa mieltä. En olisi vieläkään pärjännyt siinä tasotestissä mikä seiskalla pidettiin vaikka aikaa opetella asiat olisi ollut. Äitini kuitenkin tyrmäsi psykologin lausunnon täysin ja pisti enempiä multa kyselemättä lukion ekaksi hakuvaihtoehdoksi.

Noh, mut meinattiin heittää lukiosta pihalle ekan jakson jälkeen, koska olin niin huono enkussa. :’D Sain silti jatkaa lukuvuoden loppuun, ettei minulle tulisi välivuotta (iik apua se olisikin ollut NIIN kamalaa?). Enkun tunneillakin tuli käytyä, vaikka se teki ehkä vahingollista jälkeä itsetunnolleni yrittää edes puhua enkkua. Oli todella kiusallista tehdä ryhmätöitä kun lausuminen oli… noh sitä ei ollut. :D Joulukuussa olimme puolassa ja mun piti ”lukea enkun uusinta kokeeseen” sillä reissulla koska äiti ei ollut vissiin vieläkään luovuttanut asian suhteen. Ei ollut kovin kivaa istua iltoja hotellilla kun äiti päivitteli miten en voi osata edes kuukausia…

Ammattikoulussa meninkin sitten hoijksilla ja sain luntata kirjasta kokeissa enkussa ja ruotsissa. Silti taisin päästä rimaa hipoen läpi. :”D En kyl hirveemmin muista mitään ammattikoulun enkun opetuksesta, mutta tukiopetusta en saanut.

Pakkoenkun jälkeen minulla ei ollut tippaakaan halua opetella englantia. Olin sitä mieltä edelleen etten tarvitse sitä mihinkään, en edes oppisi sitä vaikka yrittäisin ja ekaksi voisi opetella edes suomen kielen. Taisin jopa ajatella ”et riittää et pystyn edes jotenkin kommunikoimaan suomeksi, ei sekään mikään itsestään selvyys ole”. Dysfasia leima oli lätättty niin tiukasti otsaan, että en kyseenalaistanut oppimiskyvyttömyyttäni yhtään.

En ole täysin varma mikä sai minut vuoden alussa ostaan pari enkun opettelukirjaa ja aloittaan enkun opettelun. Vähän kyl liian vaikeita juttuja, joten into hieman sammui kun töissä tuli kiireistä. En ajattellut haluavani työväenkurssille, koska englannin sössötys lukiossa oli vahvasti mielessä, enkä halunnut samaan tilanteeseen enään. Lomamatkalla Riikassa Jessen kanssa kuitenkin minua alkoi häiritä etten uskalla avata ulkomailla suutani yhtään, joten ilmoittauduin englannin alkeisiin työväenkurssille.

”Yllättäen” olin kymmenen vuotta muita nuorempi. Opin ääntämisen kolmen kuukauden aikana aika hyvin ja asiat upposi kalloon todella hyvin, jos vaan olin tehnyt läksyt. Illalla ihmisten kanssa pölisemään meneminen kuitenkin oli vähän liian rankka nakki ja päätin etten jatka kevät lukukaudella. Itseopiskelen nyt omaan tahtiini (joka on nopeampi itseasiassa kuin kurssilla… :D) ja harkitsen kurssille palaamista sitten kun siltä tuntuu. En halua että englantiin liittyy enään mitään negatiivistä ja kurssille illalla raahautuminen alkoi syömään intoa.

Ja haastoin itseni opettelamaan 3500 asiaa Worddivessä 3 kuukaudessa. Se oli ihan hauskaa, mut pakko pitää hetki taukoa.

Yksi syy miksi motivoiduin opettelemaan enkkua oli varmaan se, että se negatiivinen asenne englantia kohtaan oli vähän kulunut ajan kanssa pois. Sekin on kivaa et se ”mitä etkö sä osaa enkkua muka” on vaihtunut ”vau, sä opettelet kielen alusta asti aikuisena, wow”. Myös oon huomannut ettei dysfasia estä minua oppimasta mitään, mun täytyy saan saada tieto aivoihini asti vähän eritavalla kun muut.

Lisäksi on karu fakta, että en välttämättä voi edistyä urallani halutessani jos en osaa englantia. Maahanmuutto on merkittävä työvoima tällä hetkellä puhtausalalla ja suomen kielen osaamista ei vaadita enään niin paljon kun ennen työntekijöiltä. Työvoimapula tulee pitämään huolen siittä tulevaisuudessakin, että työelämässä täytyy osata enkkua ihan työkavereiden kanssa kommunikoimiseen. Pää pois perseestä jos luulette että suomessa pärjää suomella kaikissa tilanteissa muutaman kymmenen vuoden päästä. Jo se et tänä päivänä lapset oppii englantia väkisin jo ennen kun sitä opetetaan koulussa. En halua olla vanhus joka tipahtaa kehityksen kärryistä. :’D

Mutta ehkä tärkein eteenpäin vievä voima tällä hetkellä on se, että tää on kivaa.

No niiin… En ole osaanut päättää mikä mun tavoite olisi oppimis nopeuden kanssa. Ajattelin et vähintään yksi kirja vuodessa. Eli mulla olisi englannin alkeet (A1-A2) hallussa kolmessa vuodessa. Ei mitään hajua onko tuo mitenkään realistinen tavoite. :’D Työväenkurssit etenee huooomattavasti hitaammin. Mä vähän pelkään et mun into hiipuu jos mulla ei oo mitään ”haastetta” meneillään, mut en turkale keksi mikä se olisi! D: Haluan kokeitaaah! Sen päätöksen oon tehnyt, että seuraavalla ulkomaan matkalla uskallan avata suuni. Piste.

 

Mite menee!

Näin pitkää päivitystaukoa ei olekkaan ollut hetkeen. Samaan aikaan on niin paljon kerrottavaa ja samaan aikaan niin vähän.

Elämä pyörii aikalailla työn, treenin ja mussukan ympärillä. Olen taantunut, sentään ennen opiskelua jaksoin laittaa kämppääkin. :P Toivottavasti saan tehtyä silläkin saralla ryhtiliikkeen pian.

TYÖ.

Kovaa menee, mutta menkööt. Räävin kasaan alkuvuodesta uuden työsuunitelma systeemin, tehotaulukon työajan suunnitteluun ja sain kaksi vuotta työstämäni investointiehdotuksen läpi. Kyseinen investointi on tosiaan yhdistelmäkone ja olen aivan liian onnellinen asiasta. :D

Yksi isompi projekti, parkettien öljyäminen on työn alla ja jännittää aivan helvetisti miten käy.

Ja tein uuden työputki enkan osittain huonon mäihän ja osittain laiskuuden (:D) takia. 13 päivää. Melkein kaksi viikkoa… Ei tuntunut missää.

TREENI

Ei hemmetti, mulla riittäisi tästä aiheesta hölötettävää oman blogin verran, mutta yritän tiivistää. :D

Ööö. Hemmetin hyvin kulkee. Oon viimeksi pystynyt tekemään ohjelman alusta loppuun joskus vuonna nakki ja keppiheppi. Kehityskin oli aika jees. 12 treenin aikana:

Maljakyykky/takakyykky 12 x 3  7,5 kg–> 17,5 kg

Askelkyykkykävely 12 x 3 0 kg –> 12 kg

Pystypunnerrus 12 x 3 10 kg–> 17 kg

Leuanvetoon ei ole vertailukelpoisia tuloksia, koska joku persereikä pölli kuminauhan salilta ja joudun muuttaan tekniikkaa kesken ohjelman. Joka harmi, koska kehitys oli ehkä nopein tässä liikkeessä. :’D

Kyllä sillä 800 lisäkalorilla päivässä näyttäis jotain vaikutusta olevan treenitehoihin. ”Oho”. :’)

Seuraava ohjelma onkin jo kaksi jakoinen ja olen vähän peloissani pystynkö ”sitoutumaan” neljään treeniin viikossa. Lisämotivaatiota antaa onneksi mun pieni dieettini tässä. Pitäs ehkä JOSKUS mahtua taas vaatekaappinsa antimiin. Olen nimennyt dieetin tissidieetiksi, koska mua ei oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa missä muaalla mulla on rasvaa kehossa, mutta siinä vaiheessa kun kuppikoko on C85 niin paitapuserot istuu helkkarin huonosti. Ja en todellakaan uusi vaatekaappiani 10 vuoden sisään kolmatta kertaa.

Jaaa mitäs muuta…

Englannin kielen opiskeluun kylästyin. :D Ehkä sit aloitin liian innokkaasti… Tai sit treenihommat vaan yksinkertaisesti vaan syrjäyttivät sen. En tiedä mikä hitto siinä on, mutta en pysty ylläpitämään mielenkiintoa moneen asiaan samaan aikaan. Toivon et joskus treenaaminen olisi niin rutiini ettei minun tarvitse tuhrata siihen intohimo-varastojani.

Ja sit on tää blogi… Huoh. Mulla on ihan hirveä itsesensuuri päällä. Ehkä se johtuu tästä nykysestä elämästäni vaan. Tuntuu ettei kukaan halua lukea kun yks tekee intohimolla siistijän työtä ja treenaa siinä sivussa. :D Jos haluaisin piirtää hassuista sattumuksista, mitä jossain välissä tein, mun pitäisi uhrata sitä intohimo varastoa tähän blogiinkin. Ja mä oon liian kaikki tai ei mitään ihminen, et blogi syrjäyttäisi treenaamisen. Elämä missä teen vaan työtä ja piirrän työstä kuulostaa jo niin kamalalta etten kannusta itseäni siihen.

Mulla on piirrettynä 16 sivua sarjisblogia, jotka sisältää kolme keskeytettyä merkintää melkein samasta aiheesta. Se varmaan kertoo tarpeeksi, ettei sarjisbloggaus sovi itsesensuurini kanssa yhtään yhteen. Etenkin kun olen laiska editoida. Kai se on tää kännykkä appi kulttuuri joka on saanut tunteen et mitä ei pysty julkaiseen parin napin painalluksella, köh siis napautuksella, on kamala vaiva.

Parempi olisi oikeasti vaan kirjoittaa päiväkirjaa ihan itselleen. Sama hyöty mitä haen bloggauksesta (muistiinpanoja) ja minun ei tarvitsisi miettiä mitä muut ajattelevat sanomisistani. Voihan sitä tehdä sähköiseen muotoonkin halutessaan.

Mut joo, lopetan tän ajatusvirran tähän, hillitsen itseni etten rupea referoimaan tätä tekstiä, mikä on ollut viimesen 10 aloitetun merkinnän kuolema ja j_u_l_k_a_i_s_e_n. No niin.

Yniyninästä pumppijumpiksi

Merkintä piirretty 3.9.2017heinäelo1

 

heinäelo2

heinäelo3

heinäelo4

heinäelo6

heinäelo4

heinäelo5

heinäelo7

En ehkä pidä teitä jännityksessä seuraavaan rapsaan asti, vaan kerron miten homma on lähtenyt kulkemaan tämän hermoromahduksen partaalla piirretyn merkinnän jälkeen.

Kuten aijjoin, olen antanut arkeeni tulla muutakin elämää kuin työ ja opiskelu. Mm. menin salille. Se taisi olla ehkä tässä vaiheessa vahingossa paras päätös ikinä, koska aivoni, jotka ovat tuntuneet normaaliakin puuroisemmilta, tuntuivat skarppaantuvan Huomattavasti. Vai miltä kuulostaa se, että tein kahden päivän aikana enemmän koulutehtäviä eteenpäin kuin viimeisen kahden kuukauden aikana? Kyllähä se on tutkittu, että liikunta on parasta aivojumppaa. Kumpa vaan olisin mennyt sinne salille vähän aijjemmin. Tämä ahkeruus rypistys vaan lisää ketutusta tuosta sohvalla vietetystä lomasta…

Tällä hetkellä enään jäljellä muutaman koulutyön viimeistely (tajusin vasta eilen et ne pitäisi palauttaa raportti muodossa hups. Kumma kun en ole saanut mitään palautetta aijjemmin palauttamistani tehtävistä mur…), kehittämistehtävän teko ja sen esittely, sekä kaksi tutkintosuoritusta. Alkaa tuntua sen verra kohtuulliselta määrältä hommia, ettei tässä pitäisi enään ”En saa kuitenkaa tehtyä kaikkea nii mitä väliä tehä mitään…”- angsteja. Paitsi tietty tässä on aivan varmasti luvassa vielä tuhat ja yksi vastoinkäymistä, mutta olen henkisesti varautunut niihin.

Tää homma näyttäisi menevänkin toivommallani tavalla eli reputan KOSKA minulla ei ole valmiuksia siivoustyönohjaajaksi. En siksi, että olisin ”laiska”. :D En helkkari olisi kestänyt sitä ”Kyl sä olisit valmistunut jos…”sittelua… Eipähä jää mitää mutistavaa kun saan hylätyn pöytäkirjoihin.

Kolme viikkoa enää! Hyvässä ja pahassa… Seuraavassa rapsassa selvinnee miten mun kävi. ;3

1 2 3 14