Category Archives: Pohdintaa

Piirtämisharrastukseni tilanne

Kamala otsikko.

Nää näitä artikkeleita, jotka olen aloittanut uudelleen ja uudelleen. Mulla on näet huono tapa saada ajatuksiani järjestykseen kirjoittamisen avulla, joten aina kun saan tekstin loppuun, olen jo ihan erimieltä tai kehittynyt. En siis ikinä saa ajatuksiani valmiiksi. Ajatusmaailmani jos jokin on kovin helposti kehittyvä, olen koulinut ennakkoluuloisuuttani ja asenteitani joustavammiksi. Ilmeisesti meikä on hyvin siinä onnistunut. Joskus mulla oli näiden osaalueiden kanssa ongelmia. Joustamaton asenne vamma ja ennakkoluuloisuus.

Köh, kyseisen asian takia minun on vaikeaa kirjoittaa ajatuksiani tänne. Sillä hetkellä kun artikkeli on julkastu, olen jo monesta asiasta erimieltä.

Tästä johdannosta on hyvä aloittaa minun piirustusharrastukseni tilan ruotiminen.

Tuossa viimeisimmän artikkelin kirjoittamisen yrityksen jälkeen sain peräti itseni piirtään kaksi kuvaa (löydät ne selaamalla vähän alemmas blogiani) ja olen vihdoin saanut ehkä kaikki mutkuttelurutinani KORnin tieltä pois. Heräsin vaan siihen faktaan et mulla on liikaa vapaa-aikaa, vielä. Nyt hommiin perkele.

KOR on siis ok. Tekniikkakokeiluja, luonnosten korjailua ja lukusivun siistimistä edessä. Ja yritän tehdä niin, että piirrän projektia hyvän verran valmiiksi ennen kun alan julkaisemaan sitä.

Täs kyl perjantaihi mennes selviää saanko lisää töitä, mut vapaa-aikaa taitaa silti olla ihan tarpeeksi.:’D

Mikä vittu siinä on.

Ku päättää lopettaa jonkun pitkään jatkamansa projektin niin se jää vaan jylläämään ja pyörimään päähän? 20. ulottuvuus jäi. Mokoma tuli käsikirjoitettua huvikseen uusiksi, minulla olisi se tarina siis valmiina piirettäväksi. Huvittas.

Nyt meikä tietäisi Tarkalleen millä tyylillä piirtäisin PiMun. Mä nään sen valmiina. Mä nään sen kun julkaisen sitä. Visualisoin sitä projektia Hyvin paljon.-_-’

Häirittee KORniin keskittymistä perhana.

PiMussa on silti muutama ongelma.

1. Hannah

Oon ongelmissa sen hahmon kanssa. V i t u n naishahmot oikeesti.<__<

2. Merkitys

Projektilla ei yksinkertaisesti ole edelleenkää itselle mitään suurempaa merkitystä. Sitä olisi kiva tehä. Hahmot on pahvii. Tarina on ehkä ihan ok.

Haluisin piirtää tarinoita joilla olisi merkitystä itselle tai jollekkin toiselle (KOR on Nukkikselle<3)

Voisin työstää projektia ajankuluksi, mutta ärsyttää vaa ajatus et jossain välis en taas ehi ja se jää taas kesken. Haluan jonkun Selkeän syyn yrittää jatkaa PiMua vaikka vastoinkäymisiä tulisi.

Ja asiaa ei auta, et vaikka melkeen ehin innostua et tarina on hyvä niin mun ope limingassa ei edes erehtynyt yrittään arvosteleen sitä vaikka kässärin hänelle tunkasin. Se oli vähän kuin viimenen naula arkkuun aikoinaan. -_-’ Yksi ihminen… Mut silti. Just häneltä olis halunnu kuulla mikä on vialla. Ilmesesti sit kaikki. Kuiteskin lähinnä haukuttavaksi kässärin annoin, olis voinu sit hitto ees sanoa et on muute paska.

3. Ongelma

Pelkään tekeväni PiMusta Taas itselle suurenluokan ongelman.

”Mut eihä su oo pakko ottaa sitä niin vakavasti!”

Ompas. On kokeiltu. Yritin ottaa rennosti, mut se vaan ei yksinkertaisesti antanut enää mitään tyydystystä. Haluan antaa kaikkeni tai en mitään. Saan suurimman tyydytyksen kun tiedän tekeväni kaikkeni. Olen onneksi sen verran viisastunut, et tiiän että ”vakavasti” tehty nettisarjakuva ei meinaa sitä et käytän sivun piirtämiseen monta päivää. Oon tajunnut et vakavissaan ottaminen on sitä että yrittää saada projektin valmiiksi ja tehdä tiettyjä kompromisseja esim. piirtojäljen suhteen sen takia.

Ja nautin juuri siittä tekemisestä eniten. Ja haluan tehdä kunnolla.

Mut kaikkensa antamisessa on se haittapuoli että saattaa turhautua. Kuten mulla taannoin kävi. En osannut tehdä uusia tavoitteita kun saavutin vanhoja. Nyt ehkä osaisin. Tässä tuota ongelmaa pohtiessa tajusin miettiä miten toteutan tätä muussa tekemisessäni.

Elämä mulla vaan menee et keskityn tekemiseen valittamisen sijaan. Tää ajattelu sai itseni työstään KORnia.

Töissä teen parhaani ja se riittää. Eikös se riittäs sarjakuvienkin teossa?

Treeneissä keskityn kans tekemiseen ja kehittymiseen (vaikka sitten hitaasti, mutta varmasti). Tavoitteet on kauaskantoisia.

Parisuhteessa en enää ahdistu jossitteluun, vaan keskityn hetkeen ja annan asioiden kulkea omalla painollaan lähinnä. Ehkä kiinnyn projektiini samalla tavalla kuin kiinnyin pikku hiljaa enemmän ja enemmän karvamieheeni? Huono vertaus, mutta miksei? Kasvaa kiinni. Antaa vaan proejtin tulla yhdeksi osaksi arkea ja elämää?

Elämä oli joskus ongelma, työ oli joskus ongelma (tein liikaa), treenistä pelkään tekeväni ongelman joten tutkiskelen ja mietin vielä motivaatiotani, parisuhteeseen ryhtyminen oli taannoin ongelma mut se ratkesi kun lopetin pahimman pelkäämisen ja annoin asioiden edetä miten etenivät.

Jos kerran olen onnistunut nykyään näin hyvin löytään ratkaisun muihin elämäni osa-alueisiin miksi pelkään etten löytäisi nettisarjakuvailuunkin? Itseni mielestä oon kasvanut älyttömän paljon ihmisenä viimesen vuoden aikana, ehkä vihdoin olisi aika uskaltaa taas heittäytyä kunnianhimoisesti sarjakuvien tekoon?

Meikäl kyl edelleen nää kaksi ongelmaa.

Minulla ei ole kauas kantoisia tavoitteita, kuten ennen. Itseni mielestä minulla ei ole mitään annettavaa, että minun edes pitäisi harkita sarjakuvien tekoa sivutyökseni.

Ja olen epävarma PiMusta ylläolevien syiden takia.

On tää vaivan väärti? Mitä se saavutus itseäni auttaa et saan jonkun projektin valmiiksi? Onko tän projektin työstä hyväksi mun mielenterveydelle?

Meikä toki voisi yrittää ja katsoa kuinka käy. Mulla nyt kuiteski on liikaa aikaa. Ja liika aika nyt ainakin on huonoksi mun mielenterveydelle. Joskus aattelin et treenaminen on hyvä projekti, mutta tajusin et siittä vasta paha ongelma tulee jos siittä tulee mulle ongelma.:D Siinä on fyysinen hyvinvointi vaarassa, sitä riskiä en halua ottaa. Minulla nyt kuiteskin on tavoitteita treenaamisessa.

Minkähä tavotteen sitä keksisi sarjakuvailuun? :( Senkin pitäisi olla kauaskantoinen.

Vai voiko sarjakuva olla vähän kuin poikaystävä? Onnistuisko se….

Oikeesti meikä jaksaa vieläkin rutkuttaa tästä, koska parisuhde, työt eikä treenitkään ole onnistunut täyttään sitä aukkoa minkä nettisarjakuvailun lopettaminen jätti. Meikällä on elämässä enemmän kuin koskaan sisältöä, mutta se ammottava aukko on vaan jäänyt.

Mä vaan Haluun.

Mut pelkään sitä ongelmaa.:(

Tää on oikeesti vähän kuin parisuhteeseen ryhtyminen, hitto.:”DDD

Kieltämättä oon miettiny miten nettisarjakuvailu vaikuttaisi mun parisuhteeseenki, joten oikeestaan nyt valaistuin tässäkin. Onnistunko oleen parisuhteessa että karvamieheni, että nettisarjakuvani kanssa?

Ei voi olla totta että joku saatanan nettisarjakuva onnistuu aiheuttaa näin paljon päänvaivaa vaikka en ole edes aloittanut!!

Saatika että olin jo päättänyt etten jatka ja silti… VITTU VITTU VITTU.

Olispa PiMun ajattelulle on/off nappi. Haluun sen pois päästäni. Haluan keskittyä KORniin.

Nyt meikällä olisi mieli kirjoittaa jo uusi artikkeli ”Nettisarjakuvailu on kuin parisuhde.”

Nyt luen tämän vain kerran läpi ja julkaisen.

 

EDIT: No mitäpä harrastusta nyt ei voisi verrata parisuhteeseen. Alkuhuuma, arki ja sit kun ottaa enemmän ku antaa niin aika lopettaa. Mut silti parisuhdetta ei tule verrattua harrastukseen. Hmm.

Jos oikeesti vaa keskittymis tekemiseen turhan pohtimisen sijaan. Menkööt perseellee jos menee.<__<

Edelleen vaa haluis nyt pystyä keskittyyn KORniin.

 

Katsokaa mun ryppystä hauista!

Olen pahoillani tästä ylipitkästä rantista, mutta PAKKO. SAADA. AJATUKSET. ULOS. En ole tapani mukaan osannut jäsennellä asioita. 

Ja ei oo ees hetken mielijohteesta kirjoitettu.

———————————————————————-

Olen miettinyt kuinka osaisin ilmasta fiksusti syyn miksi en tee treeniblogia tai muutenkaan paljoa puhu aiheesta. Vaikka minähän saan Minun blogissani kertoa mistä haluan. No nyt löyty aika hyvä selitys.

Tämä sai meikän yks päivä niin raivon partaalle, et pieni treeni-innottumuuteni lähti tuhkatuuleen ja juoksin 3 kilsan häränraivolenkin ja vedin kunnon lihaskunto treenin adrenaliinin voimalla. Pieni agression purku oli tosiaan paikallaan, en osaa ajatella fiksusti hermostuneena. Rauhoituttuani luin artikkelin monta kertaa uudelleen ja pohdin sitä, ennen kun päätin mitä mieltä siittä olen.

Siis ihan hauska tavallaan. Ihan hyvä ajatusten herättäjä. Kirjoittaja osaa todellakin provota.

Oli aivan pakko googlata tämä toimittaja, yllätys yllätys hesarin toimittajahan se siinä. :D Annoin jo vähän anteeksi. Luin muita kyseisen toimittajan artikeleita ja tuli hyvin selväksi että Virpillä on äärimmäisen provoava kirjoitustyyli.:D (Mulla on tosiaan tapana perehtyä asioihin ennen tuomitsemista… Suosittelen muillekkin.<__<)

Eli annettakoon anteeksi. Ja sarkasmia varmaan joo.

MUTTA.

Ah niin ihanat kommentit. Siis ihan oikeasti jotkut luki tuon mielipidekirjoituksena (kuten mä, mutta eivät osanneet sitten aatella yhtään pidemmälle). Jotkut oikeesti luulee et ”terveelliset elämäntavat” (kullakin omat tyylinsä jep) niin tarkoittaa automaattisesti et sekin on vaan yksi naisten pakonomaisesta halusta ehostaa itseään miehiä varten. Samaan aikaan kukaan ei arvostele miesten treenausta.

VOINYTVITTUSAATANAHEÖEVETIN NJDBHASKJDSAD!!!!!

Itsestään huolehtivatkin ihmiset on nykyään jotain MÖRKÖJÄ. Normaalipainoisetkin syömistään tarkkailevat tuomitaan syömishäiriöisiksi. Jotenkin parempi elää tiedostetusti epäterveellisesti, polttaa, ryypätä ja vetää mättöä. Tosi cool. Puhumattakaan kaikesta emoilusta.  Ja kaikki tajuaa et lihava loukkaantuu jos häntä käsketään päin naamaa syömään vähemmän ja laihoilla on takuulla joku sh, heille saa sanoa et ”Oot liian laiha, syö enemmän.”. Ja se et joku kertoo TREENIblogissaan vaan treeneistään ja syömisistään, kertoo et bloggaaja ei muuta elämässään tee ku treenaa ja pelkää lihovansa. JEP JEP JEP…

Tuon takia mä en paljoa mainosta treenejäni. En edes kerro tarkemmin miten syön.

Voisko ihmiset oikeesti katsoa enemmän omaa napaansa, ihan oikeesti, eikä vaan arvostella toisten elämäntapoja? Muut tekee väärin, Sinä oikein. Se voi olla ihan totta, mutta pitääkö oikeesti netissä ihmisiä ja heidän elämäntapojaan solvata? Kaikille ei sovi kaikki. Tehkööt kukin mitä haluaa kuhan ei satuta ja häiritse muita. Pasko sit vaikka sille puiston nurmelle, jos kukaan ei häiriinny tai astu sen ulosteen päälle. Jos nyt näitä paskalla puistossa kykkijöitä tulee vastaan joka vitun paikassa, ehkä kannattaa miettiä kannattasko olla vaan välittämättä ja mennä vaikka itse tortulle, tai peräti tehdä asialle jotain, soittaa vaikka poliisille? Ei, sinä menet nettiin haukkumaan puistossa kykkijöitä ja valitat jokaselle kaverillesi aiheesta.

Ihan turha tuhlata energiaansa negatiiviselle ajattelulle, valittamisen sijaan voisi keskittyä tekemiseen (lainaten yhtä fiksua treenaajaa).

Ja sit arvosteltiin just näitä treeni blogeja.

Mä oon sitä mieltä et tässä ny ei oo treeniblogit tulleet muotiin vaan ylipäätään ihan bloggaaminen. Näitä treenavia naisia ei välttämättä oo yhtään se enempää ku ennekään, mutta bloggaaminen on yleistynyt. Onhan sarjisblogitkin nyt aika kova sana.

Vaikka mistä on blogeja. Ja kaikille löytyy lukijoita. Vaikka sinua ei kiinnosta, jota kuta kiinnostaa.

Blogit ovat INNOSTAVIA. Täysin mahdollista että juuri tämä fitness suosion ”räjähdysmäinen kasvu” (vai onko se kasvanut? Treenaajat vaan on alkanu bloggaan.) voi johtua itse bloggaamisesta. Minähä itte innostuin nettisarjiksista muiden nettisarjisten avulla. Olen vihdoin ravistanut niskasta ajatuksen ”Turha ees yrittää treenata ja kasvattaa lihaksia kotona, pitäs mennä kuntosalille.”, koska olen blogien avulla päässyt stalkkeroimaan kotitreenaajia ja näkeen miten homma toimii. Ja hyvin toimii.

Jutta Gustafsbergia en ole seurannut, enkä hänen ohjelmaansa. Olen kyl käsittänyt että hänen ohjelmansa antaa kuvan ettei treenattavan henkiseen hyvinvointiin panosteta yhtään.  Vaikka sehän on yhtä tärkeää kuin kehostaan huolehtiminen! Ellei tärkeempää. Itsestään huolehtiminen on huomattavasti helpompaa kun ajatusmaailmakin on terve?

Vaikka limingassa olin ruumiltani ihan suht hyvässä kunnossa niin pääni oli täysin hajalla, enkä kokenut olevani onnellinen sitten millään. Turha kuvitella et laihtuminen ja terveellinen ruokavalio olisi ratkasu onnelliseen eloon. Se voi auttaa kun turha väsymys ja masennus kaikkoaa, mut ajatukset on ajatuksia. Liikunta vähentää entisestään masennusta ja väsymystä. Terveelliset elämäntavat edesauttaa henkistä kehitystä kyllä, mutta silti surkuhupasaa et jaksetaan aina vaan panostaa niin kapeakatseisesti asioihin. Minäkin voisin suositella lukemaan pari kirjaa.

Lopuksi on pakko varmaan huomauttaa, et mun treenailun motiivi ei ole näkyvät lihakset. Olen lihasfetissi, sille ei voi mitään että Haluan tuntea tuon ihon ja rasvan alla Jotain, mutta minulle on ihan sama näkyvätkö ne. Kuka niitä katsoo? Minulle itselle riittää et tiiän niiden olevan olemassa. Ja tunnustelu riittää. Kukaan muuhan ei mua puristele kuin minä itse ja karvamies. Ja karvamies ei tietääkseni pidä niin paljoa lihaksista et hänen vuokseen treenaisin. Se rasva ei mua haittaa, pysyypähä paremmi lämpimänä ja vähä ”vararavintoa” mukana.;)

Ja onko voimasta koskaan haittaa? En kuitenkaan nää hirveemmin syytä rehennellä asialla, voin toki hehkuttaa jos ylitän itseni ja olen asiasta iloinen.

Mun motiivi ja tavote on just tuo mummo, tuossa blogi tekstissä. (Kuva teksti paljastaa kyl aika hyvin mitä kirjoittaja ajotakaa tekstillään… Luulisin.)

Harva asia muiden ihmisten elämässä häirittee mua, mut hitaasti selkä mutkalla tallustavat pyöreät yskivät vanhukse ruokakaupassa, jotka lappaa ostoskärryn täyteen beceliä, rasvatonta maitoa, pullaa ja activiaa… Saatika sit ne sängyn pohjalle joutuneet, joilla ei ole enää mitään valtaa mitä heidän suuhunsa pistetään.

Olen myös nähnyt kuinka nopeasti vakava sairaus pistää ihmisen 10 vuotta vanhemmaksi ja paraneminen on hyyvin hidasta.

Mä en halua näkyviä lihaksia, timmiä vatsaa, ihailevia ja kateellisia katseita.

Mä haluan säilyttää itsenäisyyteni mahdollisimman pitkään. Haluan säilyttää liikkumis- ja ajattelukykyni mahdollisimman kauan. Myös jos sairastun äkillisesti vakavasti, en halua joutua sängyn omaksi Niin Nopeasti ja haluan toipua nopeammin. Joillekkin asioille ei voi mitään, mutta typeryyttä nopeuttaa ja pahentaa koko prosessia huonoilla valinoilla elämässä.  (Minusta kyse on enemmän valinnoista, kuin jostain kokonaan luopumisesta.)

En halua ajatella vanhuksena sängyssä et olis kannattanu syödä pähkinöitä ja käydä salilla.

Mutta en halua myöskään katua vanhuksena elämäntapojani, siksi kohtuus kaikessa, myös terveyteen ja pitkään ”ikään”  (lyhyt ja terve elämä mieluummin ku sairas ja pitkä.) pyrkimisessä.

Ja tietysti haluan että jaksan työssäni. Kuten elämästä, haluan myös työstä nauttia ilman että olen puhditon ja särkyinen.

Eli miksi ei treeniblogia?

Mä nyt vaan en halua KENENKÄÄN luulevan että minulla on joku pakkomielle. Olen vaan niin saakelin huono ilmaseen ajatuksiani, kuten varmaan tästäkin tekstistä huomaa.:”DD Etenkin ku joskus ehkä mun asenteet ja ajatukset on ollu huonompia, mutta olen onneksi kehittynyt ajatusmaailmaltani niiltä ajoilta. En vaan usko osaavani ilmasta itseäni ilman väärinkäsityksiä. Ja ei mun ajatusmaailma vieläkään ihan paras ole. Huomattavasti parempi kyl ku enne.

Hyvin ristiriitasta kyl et mulle on monessa asiassa hyvin paljon se ja sama mitä musta ihmiset aattelee. paita lähtenyt baarissa, olin vuoden kalju, pukeuduin vähän hassusti yläasteella jne… Mut tuntuu inhottavalta et ihmiset arvostelee valintojani ja ajatusmaailmaani.

Ja mut saa raivostumaan just tällä et joku heittää ilmoille oletuksensa mun motiiveista ja tarkoituksista. Ja miksi niin monessa hyvässä asiassa maailmassa on paskoja OLETUKSIA.

Ja mä välttelen itseni ärsyttämistä viimeseen tappiin asti. En olisi edes lukenut Virpin kirjoitusta jos sitä ei olisi linkannut facebookissa uskottava ihminen ja olisin tiennyt kyseessä olevan hesarin toimittaja.

Ja loppuun vielä hyvä vasta artikkeli. Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Jos vaikka ette saaneet musta mitään tolkkua, niin hänestä ehkä saatte.x”DD

Ja nyt lopetan tän uudelleen ja uudelleen lukemisen ja referoimisen, antaa mennä! Jos joku asia tekstissä kaihertaa niin saa toki kommentoida.<_<’

Rautaa persuksessa ja kala poskessa.

Viel ku rauta on kuuma ja vasten hamsterin persreikää, niin päivitystä sataa. Kyl tää tästä kuhan nää v*tun vapaapäivät loppuu. Vihaan vapaa päiviä. Kaikki muut on töissä ja itse istuu kotona koneella. Ja mähä en ees tykkää istua koneella. :D

Ei oo saakeli mitään hyödyllistä tekemistä (kotitöiden lisäksi). Vois toki piirtää, mut mulla on edelleen suuri kynnys alkaa tekee jotain kunnollista. Taidan vähän pelätä et taidot on ruostunu ja saan kamalat morkkikset tästä piirtämättömyydestäni. Mähä oon semmonen etten tykkää et vaiva menee hukkaan. Sen takia harkitsen vakavasti tekeväni sivuston, jossa jaan Kaikki koodaus taitoni, nettisarjistelua silmällä pitäen. Samalla hyvää kertausta ja samalla jotkut muutkin hyötyvät siittä. Eli varmaan tää ”Pohja-sivusto” jota joskus suunnittelin aika pitkälle. Saas nähä saanko aikaseksi. Ei motivoi oikee se, et nettisarjistelu tuntuu vähä kuolevan. :/ Surullista, et sekin tais jäädä jonkun vuosikymmenen ”muoti-ilmiöksi”. Sukupolvi joka oli aktiivisin, alkaa opiskeleen kautta menee töihin.

Vai onko? Mä suoraan sanoen en oo ihan varma, koska mun nettisarjisten luku on supistunut hyyvin paljon.:”D Katselen vaa et feralweb on kuin hautuumaa ja netsarlissakin on ollut aktiivsempaa ennen. :’) Keskustelua pls.

Taitaa olla kyl niinkin et nyt sarjisblogit jyrää. :D

Edelleen PiMu pyörii päässä. >:( Vaikka mä jo PÄÄTIN et hautaan sen siihen asti kunnes tartten jonkun tarinan minkä piirtää, mut edelleen semmonen olo et HALUUUUN piirtää nettisarjista. Kai mä sit vaa tykkään projektien työstämisestä… Miksi hitossa mä en vois ajatella KORnia, kun mun sentää oikeesti pitäs saada se piirrettyä. Mut edelleen mä painin tyyli kysymyksen kanssa.:DD  Mulla taitaa olla ongelma sen miljöön kanssa, kun se on niin yksinkertainen. Haluan taustoja! Pistän kohta Nukkiksen miettimään sen miljöön uusiksi perkele.:DDDD Tai en mää tiiä. Pitäs vaa jaksaa ottaa luonnokset nokan eteen ja keksiä miten jatkas. Aloittamisen vaikeus… Vaikka itseasiassa mul on sivuluonnokset 80% valmiina.:DD Mut valopöydän puutteen takia taidan joutua piirtään ne uusiksi. Ehehe. Varmaa ihan hyvä niin, näen aika paljon virheitä nykysis sivuis.

Eli joo, KORnin työstö senkun vaa jatkuu pään sisäsenä.X__x Oikeesti, pitäs vaa perkele ottaa nuo luonnokset kauniiseen käteen ja tehdä PÄÄTÖKSIÄ miten jatkaa. Se on toki varmaa vaa hyvä juttu et nään luonnoksissa virheitä ja piirrän ne uusiksi, piirtojäljestä siis tulee vielä parempaa mitä olisi tullut aikoinaan.:) Hitaasti hyvä tulee.

Mut kuinkas teillä pyyhkii? Toivottavasti yhtä polttava rautatanko perseessä kuin mulla. Onko mitään ideaa miten jatkasin KORnin suhteen tai kannattaako mun tämmönen ”Pohja-sivusto” nyt tehä?

 

1 11 12 13 14 15