Category Archives: terveys

Sunnuntait kasvattaa

Se menee varmaan yleensä niin, että treeneihin ei meinaisi jaksaa lähteä, mutta viimeistään treeneissä innostuu ja palaa kotiin onnellisena? Mulla menee kyllä sunnuntain kuula treeneissä aivan päinvastoin. Innolla meen aina treeneihin, treeneissä vituttaa ja turhauttaa ja kävelen väsyneenä ja pahan tuulisena kotiin.

Pääsyyllinen on ongelmani vasemman olkapään kanssa. Tiedän, että minulla menee vasen puoli selästä töissä helposti jumiin, joten todennäk. siellä on ollut jo pidempään joku jumi, joka on tullut nyt vasta kuula treeneissä esille. En saa vasenta kättä tarpeeksi taakse, jotta saisin painon painopisteen päälle. Rintaranka menee ekana syyniin ja sitä oon nyt yrittänyt mobbailla. Harmi, että tiedän että rintarangan liikkuvuuden lisääminen on pitkä projekti. :/ Ärsyttää, kun tämän takia en voi ottaa työntöön varmaan pitkään aikaan vielä painavampaa kuulaa ja tempaus on silkka mahdottomuus.

Keskittyminen on mahdotonta. Mulla menee pasmat sekasin koko ajan ja olen ihan pihalla mitä olen tekemässä. Huomaa, että pitäisi hankkia kotiin oma kuula, koska viikossa ehtii jo unohtaa paljon tekniikka juttuja. Puolen tunnin jälkeen jo pää on ihan tukossa ja tulen pahan tuuliseksi.

Kroppa väsyy. Mur. Vaikka olisi vapaapäivä, olisin syönyt hyvin, toin viime su jopa mct öljyä, mutta ei… Kamalinta on se ehta väsymys treenin jälkeen. Mitkä endorfiinit? En koe edes hengästyväni liikaa tai rehkiväni kamalasti, mut silti kroppaa rupeaa puuduttamaan.

Treenien jälkeen olen masentunut, väsynyt ja vittuuntunut. Tulee jopa mieli perua painonnostokurssi jolle olen vihdoin päässyt ilmottautumaan, koska epäilen että kurssi tulee olemaan täyttä helvettiä.

Mutta en loppujen lopuksi ole hirveän lannistunut. Odotan innolla sitä kun saan rintarankani tai olkapääni muutenkin kuntoon ja homma alkaa sujumaan. Vastoinkäymisiä tarvitaan, että onnistuminen tuntuisi paremmalle!

ps. Päivitin vihdoin Reimari- osion. Siihen menikin pieni ikuisuus, koska olen potenut melkoista identiteetti kriisiä… Taas. :DD

Tutkinnot läpi ja ajatuksia dysfasiasta

Olen viimesen kahden viikon aikana ollut omassa päässäni huono siivoaja ja huono opiskelija. Eka tutkinto (ylläpitosiivous, huonekasvienhuolto, ympäristöhuolto) meni mielestäni penkin alle siksi, etten osannut sairaala tason aseptiikkaa. Niin, laitoshuoltajan se pitäisi perjaatteessa osata, vaikka teatterilla sitä ei vaaditakkaan. Aika hienoo oli huomata et tutkinnossa tentattiin kaikkee mahdollista mihin en ollut varautunut ja sen sijaan asiat mitkä teoriapäivinä oltiin mainittu olevan tutkinnossa tärkeitä siivuutettiin melkein tyystin. :D

Ekojen tutkintojen jälkeen olin suoraan sanoen törkeen masentunut. Mulla oli joku kumma hikarointi vaihe ja olin törkeen pettynyt kun näin kolmosten katoavan näköpiiristä. Hitsi että pitikin itsevarmuuden kasvaa itsearviointien takia. Palasin turvalliseen ”Kakkonen se on kuitenkin” asenteeseeni ja en enää nähny vaivaa perussiivoukseen valmistumisen suhteen. En ole kuitenkaan opiskellut asioita vuoteen, joten kertaus olisi paikallaan. :D

Puhuinko jotain hyvästä tressinsietokyvystä? Okei en ehkä tressaa turhia, mut tressatessani aiheesta menen ihan piippuun. Onneksi voi aina keinahtaa turvalliseen vitun sama-asenteeseeni. Se harvoin oikeasti kusee mitään, tälläkin kertaa vedin vikan tutkinnon rennosti läpi. Kun tapanani on ylireagoida herkästi, niin vitun sama- asenne lähinnä palauttaa ajatuksen oikeisiin mittasuhteisiin. Taito tämäkin. ;)

Läpi meni kaikki ja töistä kotiin (pihvi aterian kautta ;D) kävellessäni tajusin istuneeni vartin koko n. 8 tunnin työpäivän aikana, sekä olevani ihan ok siivoaja. Kehitettävää on, mut ehkä se pitää homman vaan mielenkiintoisena. ;) Hyvä työntekijä olen. Sen tiedän, kouluttajat kehu organisoitia ja reipasta työskentelyä. Samoin pomo. Jes.

Opiskeluja pitäs jatkaa. Mun pitäisi saada korjattua tämän tutkinnon ongelmat seuraavaan.

Millä ajalla opiskella?

Huomasin, että töissä oli vaikeaa ehtiä ja jaksaa miettiä kouluhommia. Vähiten työpäivän jälkeen kun suihkussa käyminen ja työeväiden väsääminenkin on melkein liikaa.

Vapaapäivät useinmiten ovat hajanaisia (ei kahta putkeen kovin usein) jolloin kouluhommiin tarttuminen tuntuu häiritsevän vaan töistä palautumista. Hommat tuli tehtyä aina viimetippaan. Niinhän se on aina. Oon kyl huomannut ettei mun kannata liikaa aloittaa ajoissakaan ja päättää etten tee muuta ennen kun kouluhomma on tehty, koska se vaan tarkoittaa sitä etten tee mitään. Ehkä voisin sopia itseni kanssa että keskityn koulujuttuihin jonkun tietyn ajan vapaa ja työpäivinä. Semmosen ajan, että se on lähinnä alitajuisen ajatustyön buustaamista tiukan pänttäämisen sijaan. Sitten ehkä ennen deadlineä voin uhrata vapaapäivän, jos en ole saanut hommia valmiiksi aijjemmin.

Pitäisi kans käydä päivittämään päätään neuropsykologille. Oon kuiteskin ollut erityisopetuksessa dysfasian takia peruskoulu, lukio ja artesaaniopiskelujeni ajan. Limingan taidekoulussa opiskelu meni jotenkin aika hyvin, kun opiskelu oli lähinnä piirtämistä, eikä asioiden ulkoapänttäämistä tai vastaavaa. Tehtävänannot nyt meni aika usein ohi, mut se ei näemmä liiemmin haitannut.;)

Nyt laitoshuoltaja opinnot kans suju ihan hyvin. Tehtävän annot taisin ymmärtää ihan ok:sti. Lähinnä haluisin tarkennusta just siihen millä tavalla mun kannattaa opiskella kun on niin paljon muutakin rasitetta eli se itse työ. Miten pitää pään kuormitus sopivana? Kannattaisiko mun pitää paussia opiskelusta sesonki aikoina? Kannattaako mun suorittaa tutkinto normaaliin aikaan, pitäisikö 1,5 vuotta venuttaa 2 vuoteen? En ihan liian hyvin hahmota rasitunko edes opiskelusta normaalia enemmän, mulla kun ei ole mitään hajua miten muut kokevat asiat. ;)

Neuropsykologille turiseminen olisi muutenkin tosi jees, kun oon aivan pihalla mitkä ongelmani johtuvat dysfasiasta ja mitkä ei. Sen sentään tiedän nyt, että dysfasia vaikuttaa mun elämään edelleen vaikka monta vuotta sivuutin koko diagnoosin. En nyt selitä kaikkia vikojani diagnoosilla, mut kieltämättä olen aika paljon rentoutunut, enkä yritä suorittamalla suorittaa asioita joista tulee itselle vaan huono olo, vaikka asian pitäisi olla kuinka itsestään selvyys muiden elämässä. Sekin on mahdollista, että diagnoosi muuttuu kokonaan tai tarkentuu, koska tietämys on parissakytävuodessa lisääntynyt huimasti. Vaikka ei se nyt kauheasti kiinnosta. :D Mut haluaisin osata elää pääni kanssa paremmin.

Mulla on luonnoksissa useampaakin rustausta dysfasiasta, mut niiden julkaisu on ollut todella ison kynnyksen takana. :’) Aika helposti tuntuu, et ihmiset näkee sen selittelynä, etenkin kun mulle yks kaveri joskus totesi et on mukava kun en selitä kaikkea dysfasialla. :’D Sillon en tiennyt edes dysfasiasta mitään ja en tajunnut miten se voi vaikuttaa ”kaikkeen”. Eihän sen nyt pitäisi vaikuttaakaan, mut ehkä vähän kaipaisin sitä että ihmiset eivät tulkitsisi käytöstäni väärin.

Huoh, pitäisi jaksaa ladata kuvia koneelle. Eli kaivaa oma koneen romuni esille, olen jälleen jämähtänyt käyttään Jessen konetta. U.U’

1 8 9 10 11 12