Category Archives: terveys

Vuosi 2017

Ensin yritin piirtää monta sarjisblogi merkintää, kuten viime vuonna. Sitten yritin piirtää edes yhden. Sitten yritin kirjoittaa tekstillä ja lisätä kivoja kuvia. Mutta tässä on nyt pelkkä teksti, koska en vaan keksi miten siirtäisin kivuttomasti kuvat kännykästä koneelle. :’D 

Mutta siis, vuosi 2017. Ei heti uudestaan jooko? Vuosi 2017 oli paskin ikinä. Se et rämpii hirveässä suossa eteenpäin ilman mitään tolkun päämäärää ja prioriosioi vielä tämän toiminnan monen itselle tärkeän asian edelle. Ei kuulosta kivalta, eikä ollut sitä.

Blogin aktiivisen piirron kuoletin. Minulla oli alkuvuodesta myös aika väkevä nettisarjis inspiraatio, mut jouduin väkisin tappamaan senkin. Okei, on mulla kuinkahan-mones-versio PiMusta ja juoni alkaa oleen aika hyvä mielestäni, mut en inspiroidu enään yhtään 1700 luvusta argh…

Treenaminen on ollut edellisiin vuosiin verrattuna todella vähäistä. Siittäkin huolimatta et puoli välissä vuotta sain korjattua suurimman syyn, miksi treenit ei ole Koskaan lähteneet sujumaan. Verkkovalmennuksia oon käynyt läpi useankin. Hyvän olon hormonidieetin kävin kaksi kertaa, Aktivoi aineenvaihduntasi- kurssi oli menestys ruokapuolella ja loppu vuodesta yritin käydä palautumista koskevaa kurssia, mut unohdin sen koko ajan koska fb-ryhmä oli niin kuollut. :D

Yllä mainittu Aktivoi aineenvaihduntasi- verkkokurssi käänsi hyvinvointini uudelle levelille toukokuun jälkeen. Lisäsin syömistä 700 kaloria per päivä astettain (käänteinen dieetti) ja en käsitä miten oon voinut vuosia kärvistellä sillä energiamäärällä mitä söin. Pitkän työpäivän jälkeen hyydyin viimeisessä loivassa ylämäessä matkalla kotiin, treenaamisesta tulin vain huonolle tuulelle, en kehittynyt
edes niinä aktiivisina treenivuosina juuri yhtään… Ne pari kertaa kun sain treenit hetkeksi sujumaan sen aikana kun söin jo kulutukseni mukaan, sujuivat kuin tanssi.

Aika kovat on odotukset kun joskus pääsen taas treenaamaan kauemmin kuin viikon putkeen…

Töissä on ollut todella raskasta lähinnä, koska mietin töitä melkein kaiken vapaa-aikanikin opiskelun takia. Tavallaan kivaa ettei tarvi yrittää tehdä ajatustyötä vaativaa kehitystyötä töissä opiston kirkuessa korvan juuressa, mutta eipä siinä kyl päässy palautuun ja korkea sietokykyni työasioihin alkoi jopa täyttyä. Vähäänkään epämiellyttävämmässä työpaikassa olisin varmaan irtisanonut itseni, tuohon rytistykseen tarvittiin vähän isompaa motivaatiota kuin palkka. Olin ennen opiskelua todella hyvä unohtaan työjutut vapaa-ajalla. Tänä päivänä joudun vetään itselleni tiukan rajan, etten saa tehdä edes kehitystyötä kotona, vaikka mieli tekisi. :”D

Oon nyt vuoden vaihteessa räjäyttänyt sellaisen potin kehittämistyötä eteenpäin, että tuntuu kuin olisi uusi työ. :’D

Kehityin huimasti parketin öljyvahauksessa. Vuoden vaihteen öljyvahaukset kiillottu ennätyksellisen hyvin ja lattiasta tuli niin liukas et opistolaiset meni vaan mukkelismakkelis tanssitunnilla. Otan jokaisen mustelman kunnianosoituksena!

Teatterissa on ollut vuoden aikana monta hyvää näytelmää, joista tykkäsin eniten Hui kauhistus!ksesta. Kävin katsoon sen kolmesti.

Vuonna 2017 en matkustanut jyväskylää kauemmaksi, en pahemmin saanut sisustamista eteenpäin tai tehnyt oikeen mitään erikoista. Opiskelin, tressasin ja hermoilin vaan. Ai niin, ravasin hammaslääkärillä monta kertaa ku purukalusto pisti pelin poikki tai siis raakasuklaa pisti kevytsillan poikki ja siittä lähti sellainen pyörä pyörimään et 600 euroa katosi nopeasti.

Aloitin loppuvuodesta opettelemaan englantia.

Vuosi 2018?

En lupaa mitään, mut muutama tavoite minulla on…

Palata opiskelua edeltävään aikaan eli kokata, siivota, sisustaa ja treenata enemmän.
Saada valmennusta treeni rintamalla. En tiedä vielä miten, mut aijjon olla loppuvuodesta elämäni kunnossa, joka on yllättävän helppo tavoite. :D
Matkustaa. Vaikka sitten Jyväskylään Vinskin luo, kuhan matkustan.
Töissä pistän parketit kuosiin ja pidän huolen et yhdistelmäkone hankitaan. Opetella suunnittelemaan työvuorot paremmin. Tehostaa tehostaa ja tehostaa!
Piirrän muutakin kuin kuukausirapsoja.
Lukea enemmän.
Opetella englantia.

Marraskuu…

…lyhyesti ja ytimekkäästi perkele.

… Olen löytänyt wokkiruuat jälleen. Paahdettu seesamisiemen öljy on niin mahtava mauste, et se tekee kaikista sörsseleistä maistuvia.

… Teen töihin JÄÄTÄVÄN ison smoothien ja upotan siihen luomuheran, marjojen ja kauden hedelmien kanssa mm. kukkakaalta, lehtikaalta ja pinaattia. :D Vaihtelevia tuotoksia, mut kaikki uppoo pähkinöiden, kauramurojen tai jaksamisleivän kanssa.

… ”Tutkinnon jälkeinen masennus” (:D) on helpottamaan päin ja vaikuttaa siltä etten jää katkeraksi, vaikka en ymmärrä edelleenkään miten viimenen vuosi on voinut mennä niin TURHAAN paskaan. Ja hieronta on edelleen pikahelpotus nro 1 tressiin.

… Arviointikokous meni läpi. En ihan heti muista millon olisin ollut niin vittuuntunut kaksi päivää putkeen. Ihan turhaa paskaa sain kestää vuoden. Voi nyt hemmetin vitun perkele ja leipä peräreikä.

… Oon tehnyt aika hemmetisti töitä. Ja tämä pikkujoulukausi on oksennetuin sitten vuoden 2014. Yleensä en tee mitään erikoisempia siivouksia sesonkien aikana, mut nyt olen hinkannut 15 kristallikruunua muiden töiden ohessa ja olen löytänyt uuden inhokkihomman ikkunoiden pesun lisäksi.

… Olen saanut taas jotenki tunkastua treenit elämääni. Aamutreenit näet. Siirsin suihkussa käymisen ja aamiaisen väkertämisen iltaan ja herään 4:30. Kuudeksi salille tekeen aika nopea setti, mutta ihan toimiva sellainen. Tämä tuntuu näin viikon jälkeen toimivalta systeemiltä, ku miettii et oon tehnyt kymmentuntisia työpäiviä harva se päivä, eikä se ole päässyt vaikuttaa treeneihin mitenkään kuten ennen! Jejejejeee! \o/

… Oon odottanut yhtä ikea kalustetta takas myyntiin puoli vuotta (ne myytiin heti loppuun kun ne tuli ekaan kertaan myyntiin) ja sain nyt vihdoin tilattua ne verkkokaupasta.\o/ Katoin et ne loppu näemmä taas ja seuraava erä tulee vasta helmikuussa. :”D Oonkoha mä menny ostaan jonkun tulevan klassikon, kun on selvästi suosittu. Kyseessä siis fjällbö sarjan tv taso.

… Jostain syystä taloyhtiön vesikatkot ja viemärin käyttökiellot osuu aina vapaapäivilleni. Mur. Ja niistä ilmoitetaan totta kai edellisenä iltana etten varmasti ehtisi järjestään itseäni evakkoon mihinkään.

… Mulla jäi flunssasta karsee yskä ja jännättää mitä lekuri löytää.

Semmosta. :D

Kyl mulla vissii paremmin jo menee.

EDIT 10.12.

… Oon kyllästynyt wokkeihin.

… Yskä paljastui keuhkoputken tulehdukseksi. Antibioottikuuri päälle ja liikunnat jäihin viikoksi. Höh.

En tiedä mikä siinä on et sarjisbloggaus nyt tökkää ja pahasti. Mitenhän mä vuosikatsaukset saan tehtyä? Vai täytyykö tyytyä tekstiin? Opiskeluaikana sarjisbloggaus oli kivaa kun se oli niin ”kiellettyä”, mut nyt kun voisin vaikka kaiken vapaa-aikani piirtää, niin tämä tuntuu vaan ikävältä velvollisuudelta. :’D Uskokaa tai älkää, mut mietin et tiheämpi päivitystahti peräti voisi olla ratkaisu. Sunnuntairapsa?

1 2 3 4 12