Category Archives: käsikirjoittaminen

Käsikirjoittamisesta

Mitä ajatuksia PiMun uudelleen käsikirjoittaminen on herättänyt ja mitä uutta olen oppinut? Myös muutama vinkki muille tarinoiden rustaajille!

Mietin just tätä et suunnittelin PiMua aikoinaan ennen aloittamista VUODEN ja silti jo ekojen lukujen piirron aikana käsikirjoitus riistäytyi käsistä ja yaoi-sarjakuvasta oli tulossa jotain aivan muuta. Nyt 4 vuoden tauon jälkeen saan karsittua tarinan melkein puolet lyhyemmäksi ja hahmot alkavat vihdoin saamaan luonnetta.

Jos käsikirjoittaisin tarinaa vielä seuraavat kymmenen vuotta, se olisi varmaan taas ihan erillainen. Tai olen jo keksinyt täysin eri tarinan.

A3lle pikku pikku tussilla nysvätenMistä tietää milloin tarina on valmis?

Kaikista eniten pelottaa edes harkita sarjakuvan piirtämisen aloittamista kun pelkään haluavani tarinasta kesken piirron taas toisenlaisen. Tai hahmoista! Vähän kuin Makolla 20. ulottuvuudessa roikkui pienen ikuisuuden Katy Coope-otsis naamalla kunnes minun oli pakko leikata hiukset hahmolta.:DD

Puhumattakaan alitajuisista vaikutteista. Tuntuu että olen helvetin herkkä saamaan vaikutteita, jotka paistavat tarinasta. En edes viitsi kertoa mitä vaikutteita oon nyt Myöhemmin huomannut PiMussa. Voi toki olla, että olen vain vainoharhainen kuinka pahasti ne läpipaistavat tarinasta. Oon sentäään vähän skarpannut 20. ulottuvuuden aloituksen ajoilta, sarjiksen alkuperäinen alku oli melkein suora kopio Inuyashasta! (Ja tajusin ihan oikeasti asian vasta kun joku sanoi asiasta…)

Minulla on kieltämättä nyt hieman erillainen ote käsikirjoitukseen kuin esim. liminka aikoina. Minulla on ollut aina todella vaikea päästä hahmon ”pään sisälle” ja miettiä motiiveja miksi he toimivat miten toimivat. Etenkin kun hahmoilla on hyvin erillainen logiikka kuin minulla itselläni! Kaikki hahmot melkein ovat periaatteen ajamia ja minä taas oon tämmönen miltä nyt millonkin tuntuu ja tuntuu järkevältä fiilistelijä.:D Yleensä neuvotaan, että hahmoista saa helpommin samaistuttavan kun laittaa vähän omaa luonnetta sekaan ja mä teen juuri päinvastoin. Tai noh, okei, Otolle uppasin huonon kasvomuistin, josta kärsin itsekkin.:D

Rennompi oteMutta tosiaan, keksin miten saan tarkastettua tarinan läpi, ettei hahmo käyttäydy epäloogisesti tai vastoin omia arvojaan!

Kirjoitan käsikirjoituksen ja/tai synopsiksen minä-muodossa joka päähahmon vinkkelistä. (Se menisi turhan sekavaksi jos kirjoitan kaikkien hahmojen mietteet samaan käsikseen.) Sain idean kun luin Mielensäpahoittajan synopsiksen. Onhan siinä kirjoittamista, mutta sitähän käsikirjoittaminen valitettavasti on. Uudelleen ja uudelleen pläräämistä ja korjaamista.

En ole käyttänyt draamankaaria ja kaavoja apuna muistaakseni aijjemmin, mutta nyt olen ja senkin tein hahmokohtaisesti. Hannah oli kans siittä ongelmainen, ettei hahmon vinkkelistä draaman kaari ollut kummoinen. Onneksi keksin kelle Ambrose voi purkaa mietteitään ja keksin vaan uuden hauskan jutun sarjakuvaan. ;)

Kyllästyin kone väritykseenEli Reimarin vinkit käsikirjoittamiseen, kun käsikirjoitus on jo ”valmis” ja tarvitsee muokata tarinaa persoonallisemmaksi tai tarinaa pitää saada lyhennettyä. Se on karu fakta, mitä pidempi sarjakuva, sitä todennäköisemmin saattaa tapahtua esim. elämä ja projekti jää kesken vaikka ei haluaisi. Lyhyen sarjakuvan kanssa elämän ”vastoinkäymiset” ei lannista niin helposti, koska silti on toivoa saada sarjakuva joskus valmiiksi.

  1. Poista hahmoja ja mieti toimiiko tarina ilman heitä. Kun mietit miten tarinan saa toimimaan ilman jotain muka tärkeää sivuhahmoa, keksit uusia ideoita.
  2.  Miten tarina/hahmo muuttuu jos hahmon sukupuoli/ammatti/muu helposti ”normalisoiva” piirre vaihtuu. Tuleeko hahmosta persoonallisempi kenties? Tai jos hahmo on cliseinen, sen voi vetää vähän ”yli” ja vitsiksi.
  3.  Mieti tarina eri aikakauteen, maahan tai muuten erillaiseen ympäristöön.
  4. Mieti tarina jokaisen päähahmon vinkkelistä. Tai miksei sivuhahmonkin, jos on ahkera.:D
  5. Ja tietysti, toimiiko sarjakuva ilman joitain kohtauksia. Joskus hyvältäkin vaikuttava kohtaus voi olla täysin turha. Tarvitseeko fanipalvelu kohtauksia? Mulla on älytön dilemma piirränkö sarjakuvaan seksikohtauksia vai en…
  6. Anna tarinalle aikaa. Saatat huomata, että olet innostunut jostain muun tarinasta niin paljon, että olet kirjoittanut melkein suoraan kopion toisen tarinasta. Jos sarjakuva on pitkä, kannattaa olla varma että ei ole vaan minkään hetkellisen Hurahduksen pauloissa.
  7. Luetuta valmis käsikirjoitus niin monella ihmisellä kuin mahdollista. Luetutin PiMun alkuperäisen valmiin kässärin muutamalla ihmisellä ja sain paljon hyödyllisempää palautetta tällä tavalla. Tietty yksi täystyrmäys masensi aika pahasti. :”D Siksi painoitan, että Useammalla ihmisellä. Lähinnä palautetta kannattaa kuunnella/lukea että pahimmat sudenkuopat tulee esille, esim. jos hahmojen motiivit jäävät epäselviksi jne. Keskittyä puhtaasti tarinan ja hahmojen toimivuuteen! Henkilökohtaiset mielipiteet kannattaa sivuuttaa täysin, tärkeää on piirtää sellaista sarjista mitä haluat piirtää! Sitä voi vaikka tehdä valmiita kysymyksiä arvioijille, niin mielipiteet palauteesta suodattuvat pois.
  8. Kirjoita janalle sarjakuvan päätapahtumat ja hahmottele draamankaarta siihen. Ei draaman kaaren tarvitse olla kuin oppikirjoista (Mad max ei vissiin uponnut mihinkään kaavaan ja oli silti todella hyvä leffa!), mutta se voi hieman auttaa hahmottamaan tarinan toimivuutta.

Fail naamat

Tietysti joskus vaan käy niin et lopettaa sarjakuvan piirtämisen, mutta itse olen ollut ehkä hieman turhautunut kuinka paljon käytin aikaa ja vaivaa PiMuun ja totean liian myöhään pahoja puutteita käsikirjoituksessa. :P Olisinko nyt voinut vaan jatkaa siittä mihin jäin, jos olisin käyttänyt vielä vähän enemmän aikaa suunnitteluun? Tai virheet olisivat voineet korjata muutaman sivun uudelleen piirrolla? Mun ei auttas ku aloittaa alusta, koska Hannah on niin monessa ruudussa ja Oton sukupuolen muuttamiseen ei riitä pelkkä valkoinen guassi.

Saas kyl nähä ylityöstänkö PiMua kohta liikaa. :D Ei sekään hyvästä ole!

Ja kommenteihin Ehdottomasti jaatte omat vinkkinne sarjakuvan käsikirjoittamiseen! >:)