Aihearkisto: kuvat

Tekniikka häiritsee luovuuttani!

Aina kun käyn kirjakaupoissa, hipelöin piirustustarvikkeita. Tämä on pinttynyt tapa, jota olen harrastanut luovuuteni kuolemasta huolimatta. Mähän olen varsinainen ”välineurheilija” ollut piirtäessä ja olen panostanut piirustusvälineissä(kin) laatuun. Vihasin tussata puolikuivilla tusseilla. Minulla menikin eniten rahaa tusseihin, koska piti olla aina mahdollisimman tuoreet tussit.:DDD Tietty niitä ”kuivia” kertyi kans aimot läjät, koska kylhä niillä jotain olisi voinut tehdä… Muuttaessa lahjoitin kaikki Vilman raiskattavaksi.

Törmäsin sitten vastustamattoman IHANAAN luonnoskirjaan. Ostin sen rehellisesti VAIN koska se oli nätti.:D Minä joka en meinaa raaskia ostaa asioita mitä tarvitsisi ostaa, ostan luonnoskirjan silmän iloksi. Ehkä sen luonnoskirjan oli vaan tarkoitus tulla elämääni juuri nyt, otollisella hetkellä. Hetkellä josta en itsekkään tiennyt.

Mä aloin tuhertaa siihen jo saman iltana. Kuten aina, töhertäminen lisää töhertämistä. Luovuus lisää luovuutta. Tunsin tarraavani siihen lankaan vihdoin mitä olen hamuillut jo pitkään. Siinä se oli, piirtämis inspis.

Okei, en ihan liikaa vielä innostunut. Tussilla suoraan piirtämisestä nyt ei tietenkään tullut mitään, kaivoin vaatehuoneesta piirtovälineitä. Lyikkärit, tussit, vesivärit ja puuvärit.

WP_002087

 

OHHOHOHOOOO! Ja sain piirrettyä peräti yhden kuvan. Innostuin moisesta ihmeestä niin paljon, että kaivoin skannerinkin esiin.

WP_002092

 

Tekniikka vaan petti jälleen. Kone ei pyörittänyt ajuri levyä ja netistä ei löytynyt (!) ajureita. Vaikka skanneri on vasta jotain muutaman vuoden vanha, malli itsessää on helvetin vanha sit ilmesesti.:D

Joten otin töherryksestäni vain kännykkäräpsyn. Virheitähän se piisaa, mut pistetää se kahen vuoden piirtämättömyyden piikkiin eiks vaan? :’)

WP_002098

 

Kyllä, kauhea haloo tuollaisesta töhrystä. Olisin korjannut tuon olkapään, hiusten latvat jne koneella ja värittänyt sen mut ei sitten ku tekniikka pettää.:D Mut voi olla et olisin turhautunut ja jättänyt kuvan teon kesken, enkä julkassut sitä koskaan. Mä meinaan meinasin kerran jo jättää hiusten kohdalla kuvan työstön kesken.

Heivaavan leijonan isku

Löysin arkistojen kätköstä luonnoksen artikkelista, jota en ole jostain syystä julkaissut. Tää oli sentään työläs juttu, koska skannasin vanhoja kuvia tätä varten aika roimasti. Hyvin paljon asiaa, ihan mukavaa pistää Jotain piirtämiseen liittyvää blogiin vaikka tämäkin on kirjoitettu 8.3.2012! Jätin artikkelin sellaisekseen, vaikka keksin vaikka mitä korjattavaa. :’) Otsikon kyllä muutin, alun perin se oli ”Jo vuodesta 2005…”

————————————

Ollu jo pitkään tarkoitus kirjoittaa joku sepustus piirustelustani siltä ajalta jona olen kutsunut sitä harrastukseksi ja siittä miten nettisarjisteluni on kehittynyt nykyiselleen.

————————————–

Yhdeksännellä luokalla minä halusin stylistiksi ja halusin oppia piirtämään sen takia ihmisiä.

Löysin kirpputorilta Katy Coopen manganpiirto oppaan. Näin myöhemmin kiroan miksen olisi voinut löytää jotain vähän laadukkaampaa, ettei niin pohja mudista olisi tarvinnut rämpiä.

Ostin ekat mangani, koska halusin oppia uusia tyylejä. Tällälailla tutustuin mangaan. Pian ostin kaveriltani 16 (?) pokkaria Ranma1/2:lta ja sille tielle jäin. Seuraavaksi tuli Salapoliisi Conan, Arina Tanemura, Rave ja mitä näitä nyt onkaan, ostin melkein kaikki suomeksi julkastut mangat silloin. Piirsin pari vuotta hyvin mangavaikutteisella tyylillä.

Vuoden yksittäisiä kuvia piirrettyäni aloin kyllästyä. Löysin kirpparilta Dragonballin piirtäjän tekemän sarjakuva piirto-oppaa. Aloitin Ranin, koska halusin piirtää monipuolisemmin ja vaihtelun vuoksi. Ran tulvi Ranma vaikutteita. ”Ran” tuli ”Ranmasta”. Ranissa ei ollut mitään juonta. Se oli vain silkkaa mätkintää, verta ja jotain.o__o’

Piirsin Ranista kaksi versiota. Sivuja tuli muistaakseni yhteensä noin 60.

20. ulottuvuus syntyi suihkussa. Keksin lähtökohdan, jossa tyttö joutuu naapurinsa vessanpytyn kautta toiseen ulottuvuuteen (arvatkaa kuka luki liikaa Inuyashaa). Yritin jatkaa Rania samalla, mutta 20. ulottuvuus meni edelle.

20. ulottuvuutta oli noin pari lukua kun talouteemme tuli skanneritulostin. Muistan kuinka hypin riemusta. Olin erään ala-aste tuttavani taidesivuille eksynyt ja tätä kautta löytänyt muita hyviä nettisarjiksia. Lähinnä koirasarjiksia kylläkin.

Ensin laitoin 20. ulottuvuutta vuodatus blogiin, jonka nimi oli Pieni vaaleanpunainen tai jotain vastaavaa.

Aika pian vaihdoin freewebsin valmisleiskalle ja sivuston nimeksi tuli Chiisai Momo Iro eli Pieni Vaalenpunainen, näin ”japani-suomi sanakirja käännöksellä”.:’DD

Pian aloin muokkaamaan vapaasti kopioitavista ulkoasuista mieleisiäni. Opin koodaamaan valmis leiskoja muokkaamalla.

Sivusto vaihtoi omalle domainille Heinäkuun lopussa vuonna 2008. Sivuston nimi muuttui Typhooniksi. Nimi inspiroitui yhdestä korealaisesta kappaleesta.:’D

Samoihin aikoihin keksin siivouksen lomassa loppukohtauksen tarinaan ja siittä lähti rakentumaan Pikku prinssi ja Musta kissa, jonka alun perin piti olla vain 50 sivuinen lyhytsarjis hetero parituksella.

Innostuin vuonna 2008 vuonna Death Note mangasta ja tyylini alkoi muuttua ”ihmisen näköisemmäksi”. Death Note myös sai minut pitämään realistisemmista tyyleistä, siihen mennessä lukemisto oli ollut 90% mangaa.

Vuoden 2009 kesällä aloitin tämän lyhytsarjikseni PiMun ja tietty se venahti, kuten varmaan huomaa.:’D Piirtotyylini ja taitoni kehittyivät jättimäisellä harppauksella, koska piirsin PiMua paljon huolellisemmin ja erityylillä kuin 20. ulottuvuutta.

Vuoden päästä PiMun aloittamisesta tapoin 20. ulottuvuuden.

Lopulta päätin alkaa muuttamaan tyyliäni realistisemmaksi.
Se oli huono idea, ainakin sillä tavalla kuin minä sen tein. Naamat vääntyivät sisäsiittoisiksi pikku koiriksi ja voldemorteiksi. :S (Lue: Silmät liian kaukan toisistaan, ei silmä kuoppia, ei nenän vartta ja päät näytti kärjellään olevalta kolmiolta.) 3. luvusta lähtien aloin piirtämään semirelaistisesti ja tyyli muuttu todella draagisesti.

Menin limingan taidekouluun ja piirsin PiMua kesään asti suht aktiivisesti.

Koulussa innostuin kokeilemaan uusia tekniikoita ja pian siirryin sävyttämään sivut käsin. Myös loppu vuodesta muutin originaali koon A3:meen opettajan suositeltua sitä.

Kesällä piirtäminen jäi ja lopulta olinkin puol vuotta piirtämättä PiMua, koska minulle iski hermoromahdus monesta syystä. Suurin syypää oli turhautuminen siihen vaivannäköön mitä koin nettisarjiksen piirrosta.

Minulla ei oikeasti ollut muita intohimoja kuin sarjakuvat. Koin sarjakuvista hirveää tressiä ja paineita. Nettisivusto oli kuin oma yritys. Kävijätilastojen kasvu oli tärkeää, enkä pystynyt pitämään edes sivustoani tauolla. Valitin mesessä kavereilleni millon mitäkin kriisiäni.

Yksinkertaisesti, suhtauduin sarjakuva piirtämiseen Erittäin kunnianhimoisesti.

Lopulta turhautuminen oli sitä luokkaa, että halusin pakata kamppeeni ja häipyä Limingasta, lopettaa sarjakuvien piirtäminen ja sulkea sivusto. Intohimo kuoli tyystin. Pala elämäni tavotteista katosi tuhka tuuleen.

Jotenkin kesti hirveän kauan tajuta, että homman voi tehdä rennosti ja jatkaa samaan tapaan kuin ennen. Tajusin, että vaivan näkö oli turhaa. Asenteeni muuttui täysin. Aloin myös vihdoin tajuat asioita, joita olin aijjemmin kuullut, mutta kielteinen ,”eikun näinpäs, tämä on oikea tapa!” asenteeni hangoitti ajatuksia vastaan.

Toisaalta parempi opetella eka ”säännöt” ennen kun rikkoo niitä, en siis tavallaan kadu että on tullut otettua piirtäminen vakavastikkin. Sitä en tiedä onko pilkunraiskaus hidastanut vai nopeentanut kehitystä. Tavallaan ahkera opettelu on pilkunraiskauksen ansiota. Rentona olen aika laiska.

Lopetin pilkun raiskaamisen, koska tajusin sen turhaksi. Ei ole mitään järkeä piirtää A3:lle 005 pigma micronilla, vasta originaalin ja näytöllä olevan sivun vertaaminen paljasti kuinka paljon yksityiskohtia katosi. Ja loppujen lopuksi kuinka moni lukija tajuaa kaikkia niitä yksityiskohtia kun silmä viipyy niin lyhyen ajan yhdessä ruudussa? ”Vau kuinka yksityiskohtainen tyyli!” on maku asia. Mä en tykkää. En tykkää tehdä yksityiskohtia, enkä lukea yksityiskohtia pursuavaa sarjakuvaa. Joskus ne tuntuvat haittaavan lukemista.

Nyt homma alkoi palkita, koska pystyin vihdoin nauttimaankin piirtämisestä kärvistelyn sijaan ja aloin saamaan pitkästä aikaa Aikaseksi jotain. 3 sivua päivässä kevyesti ei koskaan ennen onnistunut PiMun kohdalla.

Muutin myös sivuston nimen Reimari.orgiksi, koska en nähnyt enään syytä pitää mitään varsinaista nimeä pääsivustolle, koska… Noh… Reimari.org on pysyvä ja selkeä.  ”Typhoon” oli vain hyvän kuuloinen, ei muuta.

En enää pyri piirtämään millään tietyllä ”tyylillä” vaan piirrän miten minua millonkin lystää. Luotan siihen, että anatomia osaamiseni riittää siihen, että voin tyylitellä piirroksiani huoletta.

En muista millon viimeksi olisin nauttinut piirtämisestä näin paljon, miten siittä nykyään nautin! En myöskään ajattele nykyään tippaakaan millaisia kuvia kävijäni haluavat nähdä vaan piirrän sellaisia galleria kuvia joita itse haluan piirtää, jonka takia on tullut tehtyä huomattavasti kokeilevampaa matskua kuin ennen.

Aloitin lukuvuoden alussa piirtämään vaihtelun ja väritysharjoituksena kaverini käsikirjoitamaa tarinaa, Koneellisten orjien ruokakerhoa. Piti tehä siittä pienlehtee ja kaikkee, aloitin piirtämään sitä todella pilkkua raiskaten ja sanotaanko näin, että nyt suurin ongelmani sen projektin kanssa on se, ettei tämä pilkun raiskaus huvita enään. Ja koska yritän saada siittä hyvän kokonaisuuden, en voi vaihtaa tyyliä joka kolmas sivu kuten teen PiMun kanssa.

Mutta joo. Jos unohdetaan KOR hetkeksi niin nyt minä Vaan Piirrän ja ehkä sitten voin kokeilla jotain ”vakavampaa” kun tyyli on vakiintunut itsestään.

Mulla on elämäs ollu muutenkin semmonen vaihe et etsin itseäni ja poden murrosikääni, joten kaipa tämä kriisi piirtämisenkin kanssa oli ihan hyvä juttu.

… Minusta tuntuu että unohdin tästä vaikka mitä.:D Kirjoitin tämän junassa matkalla hiihtolomille. Lisäilen sitten jos keksin jotain tähdellistä.

 Ja joo, vastaan ihan mielelläni jos joku keksii jotain kysyttävää. :3

Niitä lyhyitä hetkiä…

Movemberin kunniaksi Otolle viikset. Otto näyttää vähän aivohalvaatuneelta.

Just tän takia en malttas luopua piirtopöydästä. Kun näitä hetkiä Tulee välillä. Ne kestävät hyyyvin vähän aikaan. Siksi nämäkin kaksi on piirretty semmosessa tohinassa, ettei jäljestä uskoisi. Oton hiusten kohdalla innostus kuoli. Harmi etten ottanut aikaa.:D

Yllättävän hyvää jälkeä tämmöselle luovuudeltaan kuolleelle olennolle, vaikka itse sanonkin. Mä oon hyvä.

Oli muuten mielenkiintosta seurata toimiiko enää kuvanmuokkausohjelma koneella, ku tää raakkine on vähän taas hidastunut.:D

Se on kyl suht kamala tilanne kun huomaa et piirrätyttää, mut ei keksi mitä piirtäs. Sit vaa tylsiä muotokuvia hahmoista, jotka osaa piirtää vaikka silmät kiinni. Tärkeintä on et jotain syntyy, ei se mitä tai kuinka hyvin. Se on aina saavutus kun joku työ tulee multa läheskää valmiiksi. Kuten näkyy, Ottokin jäi kesken. En ole jatkamassa sitä loppuun.:)

Jos rupeisin kyhää jotain ”hienoo”, into kuolis siinä vaiheessa kun huomaan sen olevan vaivanloista.

Seuraavaa innostuspuuskaa odotellessa. Meneeköhä siihe vuos tai puoltoista. Todennäköisesti en ole edes kotona tuollon.:’D

ps. Hiatus jatkuu häiriöstä huolimatta