Englannin opettelua

Oon jo pidempään miettinyt haluavani kirjoittaa uudesta harrastuksestani, joka itsenikin yllättäen on kielen opettelu. Valitettavasti en opiskele mitään kovinkaan eksoottista, vaan ihan vaan englantia.

”Miten joku ei voi osata englantia?” sielä joku nyt ajattelee, mutta se on tosiasia, että en osaa edes alkeita. Miten tässä näin on päässyt käymään on itsellekkin hieman mysteeri. Olen kuitenkin käynyt kouluja, missä englantia opetetaan, 10 vuotta.

En muista kuinka pärjäsin englannissa neljänteen luokkaan asti, kun minulla oli kiva opettaja, ehkä vähän liiankin kiva. Muistan kyllä että kun opettaja vaihtui en kokenut olevani hyvä enkussa. Enkusta en saanut kuitenkaan tukiopetusta, vaikka äidinkielestä sain dysfasian takia. Ehkä olisi pitänyt, koska kun menin seiskalle suoriuduin ala-arvoisen huonosti tasokokeesta.

Minut viskattiin sen kokeen perusteella suorilta erkalle. Erkalla aloitin englannin alkeista ja jos mun ala-asteen lempiopettaja oli liian lepsu niin erityisopettaja se vasta lepsu olikin. En päässyt kovinkaan pitkälle niinä kolmena vuonna ja sain kokeista aika hyviä numeroita, koska ne olivat niin naurettavan helppoja. Hauska fakta että en saanut äikästä enään tukiopetusta, vaikka kuten varmaan tästä blogipostauksestakin huomaa, en osaa omaa äidinkieltänikään kovin hyvin. :’D

Englannin opettelu ei myöskään kauheemmin motivoinut, en tajunnut mihin sitä tarvitsee. Helppoa on nyky nuorilla kun englantia tarvitsee jo ihan somen selaamiseen. Mut mennään motivaation heräämiseen myöhemmin, mun englannin ”opettelu” ei loppunut ylä-asteeseen.

Ennen yhteishakua piti käydä koulutuspsykologilla. Mullahan oli päättötodistukseen tulossa enkusta 9*. Ja tuo tähtönen meinaa että on helpotettu opetussuunnitelma. Koulutuspsykologi sanoi suoraan torkkaani katsoessa etten tule pärjäämään englannissa lukiossa. (”Hyvä numero” silti nosti keskiarvoni niin korkealle, että pääsin lukioon eh. :D) Olin tästä aivan samaa mieltä. En olisi vieläkään pärjännyt siinä tasotestissä mikä seiskalla pidettiin vaikka aikaa opetella asiat olisi ollut. Äitini kuitenkin tyrmäsi psykologin lausunnon täysin ja pisti enempiä multa kyselemättä lukion ekaksi hakuvaihtoehdoksi.

Noh, mut meinattiin heittää lukiosta pihalle ekan jakson jälkeen, koska olin niin huono enkussa. :’D Sain silti jatkaa lukuvuoden loppuun, ettei minulle tulisi välivuotta (iik apua se olisikin ollut NIIN kamalaa?). Enkun tunneillakin tuli käytyä, vaikka se teki ehkä vahingollista jälkeä itsetunnolleni yrittää edes puhua enkkua. Oli todella kiusallista tehdä ryhmätöitä kun lausuminen oli… noh sitä ei ollut. :D Joulukuussa olimme puolassa ja mun piti ”lukea enkun uusinta kokeeseen” sillä reissulla koska äiti ei ollut vissiin vieläkään luovuttanut asian suhteen. Ei ollut kovin kivaa istua iltoja hotellilla kun äiti päivitteli miten en voi osata edes kuukausia…

Ammattikoulussa meninkin sitten hoijksilla ja sain luntata kirjasta kokeissa enkussa ja ruotsissa. Silti taisin päästä rimaa hipoen läpi. :”D En kyl hirveemmin muista mitään ammattikoulun enkun opetuksesta, mutta tukiopetusta en saanut.

Pakkoenkun jälkeen minulla ei ollut tippaakaan halua opetella englantia. Olin sitä mieltä edelleen etten tarvitse sitä mihinkään, en edes oppisi sitä vaikka yrittäisin ja ekaksi voisi opetella edes suomen kielen. Taisin jopa ajatella ”et riittää et pystyn edes jotenkin kommunikoimaan suomeksi, ei sekään mikään itsestään selvyys ole”. Dysfasia leima oli lätättty niin tiukasti otsaan, että en kyseenalaistanut oppimiskyvyttömyyttäni yhtään.

En ole täysin varma mikä sai minut vuoden alussa ostaan pari enkun opettelukirjaa ja aloittaan enkun opettelun. Vähän kyl liian vaikeita juttuja, joten into hieman sammui kun töissä tuli kiireistä. En ajattellut haluavani työväenkurssille, koska englannin sössötys lukiossa oli vahvasti mielessä, enkä halunnut samaan tilanteeseen enään. Lomamatkalla Riikassa Jessen kanssa kuitenkin minua alkoi häiritä etten uskalla avata ulkomailla suutani yhtään, joten ilmoittauduin englannin alkeisiin työväenkurssille.

”Yllättäen” olin kymmenen vuotta muita nuorempi. Opin ääntämisen kolmen kuukauden aikana aika hyvin ja asiat upposi kalloon todella hyvin, jos vaan olin tehnyt läksyt. Illalla ihmisten kanssa pölisemään meneminen kuitenkin oli vähän liian rankka nakki ja päätin etten jatka kevät lukukaudella. Itseopiskelen nyt omaan tahtiini (joka on nopeampi itseasiassa kuin kurssilla… :D) ja harkitsen kurssille palaamista sitten kun siltä tuntuu. En halua että englantiin liittyy enään mitään negatiivistä ja kurssille illalla raahautuminen alkoi syömään intoa.

Ja haastoin itseni opettelamaan 3500 asiaa Worddivessä 3 kuukaudessa. Se oli ihan hauskaa, mut pakko pitää hetki taukoa.

Yksi syy miksi motivoiduin opettelemaan enkkua oli varmaan se, että se negatiivinen asenne englantia kohtaan oli vähän kulunut ajan kanssa pois. Sekin on kivaa et se ”mitä etkö sä osaa enkkua muka” on vaihtunut ”vau, sä opettelet kielen alusta asti aikuisena, wow”. Myös oon huomannut ettei dysfasia estä minua oppimasta mitään, mun täytyy saan saada tieto aivoihini asti vähän eritavalla kun muut.

Lisäksi on karu fakta, että en välttämättä voi edistyä urallani halutessani jos en osaa englantia. Maahanmuutto on merkittävä työvoima tällä hetkellä puhtausalalla ja suomen kielen osaamista ei vaadita enään niin paljon kun ennen työntekijöiltä. Työvoimapula tulee pitämään huolen siittä tulevaisuudessakin, että työelämässä täytyy osata enkkua ihan työkavereiden kanssa kommunikoimiseen. Pää pois perseestä jos luulette että suomessa pärjää suomella kaikissa tilanteissa muutaman kymmenen vuoden päästä. Jo se et tänä päivänä lapset oppii englantia väkisin jo ennen kun sitä opetetaan koulussa. En halua olla vanhus joka tipahtaa kehityksen kärryistä. :’D

Mutta ehkä tärkein eteenpäin vievä voima tällä hetkellä on se, että tää on kivaa.

No niiin… En ole osaanut päättää mikä mun tavoite olisi oppimis nopeuden kanssa. Ajattelin et vähintään yksi kirja vuodessa. Eli mulla olisi englannin alkeet (A1-A2) hallussa kolmessa vuodessa. Ei mitään hajua onko tuo mitenkään realistinen tavoite. :’D Työväenkurssit etenee huooomattavasti hitaammin. Mä vähän pelkään et mun into hiipuu jos mulla ei oo mitään ”haastetta” meneillään, mut en turkale keksi mikä se olisi! D: Haluan kokeitaaah! Sen päätöksen oon tehnyt, että seuraavalla ulkomaan matkalla uskallan avata suuni. Piste.

 

2 comments

  • Nukkis

    Hyvä meno! On rohkeaa kohdata ne omat haamut vaikka olisi jo väljähtäneet nukkavieruiksi.

    Itsellä ei ollut ihan noin huono alkutilanne kun sulla mutta käytännössä opin englannin vasta amattikorkeakoulun aikana kun oli pakko katsella tv-sarjaa josta kaikkea ei ollut suomiteksteillä ja yhtäkkiä asiat alkoikin naksua suurinpiirtein paikalleen. Ei sillä että olisin vieläkään hyvä, mutta pystyn kuitenkin kommunikoimaan englanniksi kohtalaisen hyvin.

    • Oon yrittäny katsoa tv sarjoja enkku teksteillä yhtenä oppimis tapana, mut en oo viel löytäny sarjaa jossa ei puhuttaisi liian nopeasti tai olisi liian vaikeaa enkkua. Täytyy varmaa kokeilla kohta kauniita ja rohkeita ku porukka sitä kehuu helpoksi enkuksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *