Englannin opettelua

Oon jo pidempään miettinyt haluavani kirjoittaa uudesta harrastuksestani, joka itsenikin yllättäen on kielen opettelu. Valitettavasti en opiskele mitään kovinkaan eksoottista, vaan ihan vaan englantia.

”Miten joku ei voi osata englantia?” sielä joku nyt ajattelee, mutta se on tosiasia, että en osaa edes alkeita. Miten tässä näin on päässyt käymään on itsellekkin hieman mysteeri. Olen kuitenkin käynyt kouluja, missä englantia opetetaan, 10 vuotta.

En muista kuinka pärjäsin englannissa neljänteen luokkaan asti, kun minulla oli kiva opettaja, ehkä vähän liiankin kiva. Muistan kyllä että kun opettaja vaihtui en kokenut olevani hyvä enkussa. Enkusta en saanut kuitenkaan tukiopetusta, vaikka äidinkielestä sain dysfasian takia. Ehkä olisi pitänyt, koska kun menin seiskalle suoriuduin ala-arvoisen huonosti tasokokeesta.

Minut viskattiin sen kokeen perusteella suorilta erkalle. Erkalla aloitin englannin alkeista ja jos mun ala-asteen lempiopettaja oli liian lepsu niin erityisopettaja se vasta lepsu olikin. En päässyt kovinkaan pitkälle niinä kolmena vuonna ja sain kokeista aika hyviä numeroita, koska ne olivat niin naurettavan helppoja. Hauska fakta että en saanut äikästä enään tukiopetusta, vaikka kuten varmaan tästä blogipostauksestakin huomaa, en osaa omaa äidinkieltänikään kovin hyvin. :’D

Englannin opettelu ei myöskään kauheemmin motivoinut, en tajunnut mihin sitä tarvitsee. Helppoa on nyky nuorilla kun englantia tarvitsee jo ihan somen selaamiseen. Mut mennään motivaation heräämiseen myöhemmin, mun englannin ”opettelu” ei loppunut ylä-asteeseen.

Ennen yhteishakua piti käydä koulutuspsykologilla. Mullahan oli päättötodistukseen tulossa enkusta 9*. Ja tuo tähtönen meinaa että on helpotettu opetussuunnitelma. Koulutuspsykologi sanoi suoraan torkkaani katsoessa etten tule pärjäämään englannissa lukiossa. (”Hyvä numero” silti nosti keskiarvoni niin korkealle, että pääsin lukioon eh. :D) Olin tästä aivan samaa mieltä. En olisi vieläkään pärjännyt siinä tasotestissä mikä seiskalla pidettiin vaikka aikaa opetella asiat olisi ollut. Äitini kuitenkin tyrmäsi psykologin lausunnon täysin ja pisti enempiä multa kyselemättä lukion ekaksi hakuvaihtoehdoksi.

Noh, mut meinattiin heittää lukiosta pihalle ekan jakson jälkeen, koska olin niin huono enkussa. :’D Sain silti jatkaa lukuvuoden loppuun, ettei minulle tulisi välivuotta (iik apua se olisikin ollut NIIN kamalaa?). Enkun tunneillakin tuli käytyä, vaikka se teki ehkä vahingollista jälkeä itsetunnolleni yrittää edes puhua enkkua. Oli todella kiusallista tehdä ryhmätöitä kun lausuminen oli… noh sitä ei ollut. :D Joulukuussa olimme puolassa ja mun piti ”lukea enkun uusinta kokeeseen” sillä reissulla koska äiti ei ollut vissiin vieläkään luovuttanut asian suhteen. Ei ollut kovin kivaa istua iltoja hotellilla kun äiti päivitteli miten en voi osata edes kuukausia…

Ammattikoulussa meninkin sitten hoijksilla ja sain luntata kirjasta kokeissa enkussa ja ruotsissa. Silti taisin päästä rimaa hipoen läpi. :”D En kyl hirveemmin muista mitään ammattikoulun enkun opetuksesta, mutta tukiopetusta en saanut.

Pakkoenkun jälkeen minulla ei ollut tippaakaan halua opetella englantia. Olin sitä mieltä edelleen etten tarvitse sitä mihinkään, en edes oppisi sitä vaikka yrittäisin ja ekaksi voisi opetella edes suomen kielen. Taisin jopa ajatella ”et riittää et pystyn edes jotenkin kommunikoimaan suomeksi, ei sekään mikään itsestään selvyys ole”. Dysfasia leima oli lätättty niin tiukasti otsaan, että en kyseenalaistanut oppimiskyvyttömyyttäni yhtään.

En ole täysin varma mikä sai minut vuoden alussa ostaan pari enkun opettelukirjaa ja aloittaan enkun opettelun. Vähän kyl liian vaikeita juttuja, joten into hieman sammui kun töissä tuli kiireistä. En ajattellut haluavani työväenkurssille, koska englannin sössötys lukiossa oli vahvasti mielessä, enkä halunnut samaan tilanteeseen enään. Lomamatkalla Riikassa Jessen kanssa kuitenkin minua alkoi häiritä etten uskalla avata ulkomailla suutani yhtään, joten ilmoittauduin englannin alkeisiin työväenkurssille.

”Yllättäen” olin kymmenen vuotta muita nuorempi. Opin ääntämisen kolmen kuukauden aikana aika hyvin ja asiat upposi kalloon todella hyvin, jos vaan olin tehnyt läksyt. Illalla ihmisten kanssa pölisemään meneminen kuitenkin oli vähän liian rankka nakki ja päätin etten jatka kevät lukukaudella. Itseopiskelen nyt omaan tahtiini (joka on nopeampi itseasiassa kuin kurssilla… :D) ja harkitsen kurssille palaamista sitten kun siltä tuntuu. En halua että englantiin liittyy enään mitään negatiivistä ja kurssille illalla raahautuminen alkoi syömään intoa.

Ja haastoin itseni opettelamaan 3500 asiaa Worddivessä 3 kuukaudessa. Se oli ihan hauskaa, mut pakko pitää hetki taukoa.

Yksi syy miksi motivoiduin opettelemaan enkkua oli varmaan se, että se negatiivinen asenne englantia kohtaan oli vähän kulunut ajan kanssa pois. Sekin on kivaa et se ”mitä etkö sä osaa enkkua muka” on vaihtunut ”vau, sä opettelet kielen alusta asti aikuisena, wow”. Myös oon huomannut ettei dysfasia estä minua oppimasta mitään, mun täytyy saan saada tieto aivoihini asti vähän eritavalla kun muut.

Lisäksi on karu fakta, että en välttämättä voi edistyä urallani halutessani jos en osaa englantia. Maahanmuutto on merkittävä työvoima tällä hetkellä puhtausalalla ja suomen kielen osaamista ei vaadita enään niin paljon kun ennen työntekijöiltä. Työvoimapula tulee pitämään huolen siittä tulevaisuudessakin, että työelämässä täytyy osata enkkua ihan työkavereiden kanssa kommunikoimiseen. Pää pois perseestä jos luulette että suomessa pärjää suomella kaikissa tilanteissa muutaman kymmenen vuoden päästä. Jo se et tänä päivänä lapset oppii englantia väkisin jo ennen kun sitä opetetaan koulussa. En halua olla vanhus joka tipahtaa kehityksen kärryistä. :’D

Mutta ehkä tärkein eteenpäin vievä voima tällä hetkellä on se, että tää on kivaa.

No niiin… En ole osaanut päättää mikä mun tavoite olisi oppimis nopeuden kanssa. Ajattelin et vähintään yksi kirja vuodessa. Eli mulla olisi englannin alkeet (A1-A2) hallussa kolmessa vuodessa. Ei mitään hajua onko tuo mitenkään realistinen tavoite. :’D Työväenkurssit etenee huooomattavasti hitaammin. Mä vähän pelkään et mun into hiipuu jos mulla ei oo mitään ”haastetta” meneillään, mut en turkale keksi mikä se olisi! D: Haluan kokeitaaah! Sen päätöksen oon tehnyt, että seuraavalla ulkomaan matkalla uskallan avata suuni. Piste.

 

Syksyn kuulumiset

Tässä ehtikin vierähtää pieni tovi ilman blogi postauksia, mutta nyt minulla riittääkin kertomista.

Töissä menee aivan mahtavasti. Viime postauksessani kerroinkin tehneeni melko hardcore kuukauden töissä ja laskeskelin tuossa myöhemmin et tein kuukauden aikana n. 40 tuntia ylitöitä. :’D Kesä meni kyl lokoisasti kun sai tehdä vähemmän töitä. Mutta tuli myös oltua kotona turhan paljon ja sit lomalla teinkin niin, että olin kolmen viikon aikana vain viisi yötä kotona. :’D Olin Riikassa, Valkeakoskella ja Jyväskylässä. Hyvä loma, vaikka töissä käyminen oli tuntunut jonkin aikaa paljon rentouttavammalta hah!

Mutta kevään rykäsy avasi silmät hyvin sille että systeemi kusee. Uhriutumisen sijaan (:D) aloin kriittisesti tutkailemaan työtapojani. Etenkin työn jaksotusta. Kaikki viisi vuotta kun olen ollut talossa kokopäiväsenä, tapana on ollut että sesonki aikoina keskitytään ylläpitosiivoukseen ja sesonkien välissä paiskitaan niska limassa peruspesut. Ehkä hieman pakonkin edestä koska työmenetelmät eivät olleet tarpeeksi tehokkaat ekoina vuosina. Mutta tänä vuonna kun olen saanut työtehoa nostettua huomattavasti, huomasin ajattelevani ”huh kohta on sesonki ja saa vähä ottaa rennommin”. SIIS MITÄ HELVETTIÄ!??

En tiedä olisinko millon alkanut tätä systeemiä kyseenalaistamaan ilman tätä kevään rykäisyä, jonka suurin ongelma oli ne rästissä lojuvat peruspesut.

Otinpa siis loppu kesästä syyniin alkaan jaksoittamaan/pilkkomaan työläämpiä töitä niin, että tilat eivät pääse missään välissä ns. huonoon kuntoon vaan kiinnittynyttä yms likaa poistetaan sitä mukaan kun sitä syntyy. Käyn talot läpi kerran kuussa ja listaan tehtävät mitä tehdään seuraavan kuukauden aikana. Tähän mennessä systeemi on toiminut aika hyvin. Ja uskon että jos kävisi kevät 2018 tapaus uudelleen, pystyisin priorisoimaan paremmin ja ainoa asia mikä mahdollisesti kärsisi olisi vapaa päivät.

Tsemppasin taas englannin opettelun kanssa ja omaksi yllätyksekseni ilmottauduin työväenkurssille opettelemaan enkun alkeita. Ja se on ensimmäinen viikottain toistuva harrastus sitten lukion. Ai että mää tykkään! Worddiven kimppuunkin olen palannut ja haastoin itseni pääsemään kaikki kurssit läpi kolmessa kuukaudessa. Edelleen olen aikataulussa. :D

Treenitkin kulkee! Joka on suuri yllätys jo siinä, että yleensä jos olen jostain innoissani (enkkusta) niin päähäni ei mahdu muuta. Enkun pänttäys into kärsi HETKEN kun aloitin treenit, mutta nyt olen jo pari viikkoa porskuttanut MOLEMPIA hyvällä innolla. WOW!!! Oon aivan hurmioitunut.

Treeniohjelma on nettivalmennuksesta ja ekaa kertaa elämässäni teen 4-jakoisella ohjelmalla. Olen treenannut ekaa kertaa elämässäni mm. takaolkapäitä ja pohkeita. Hassua miten yht’äkkiä multa löytyy ihan uusia ”kohtia” kropasta kun on saanut ”uusia” lihaksia pumppiin. Luulin etten jaksaisi nytkyttää eristettyjä liikkeitä, mutta niitä on yllättävän hauska tahkoa raskaiden perusliikkeiden jälkeen. En myöskään uuvu samalla tavalla kuin koko kropan treeneissä. Ja parasta on se että saa treenata perjaatteessa aina kun jaksaa! Mulla tulee töiden takia väkisinkin pari kolme päivää viikkoon etten ehdi salille aamulla/päivällä joten lepopäivät kyllä tulee pidettyä. Yksi jakoisessa oli pakko pitää vähintään joka toinen päivä lepo ja se saattoi osua töiden kanssa niin hölmösti ristiin, että tuli aivan liian pitkiä taukoja.

Ai niin , vaihdoin myös salia! Vaihdoin fysiosalilta isolle ketjusalille. Ja joo, ei mitään toivoa mahtua sinne treenaan illalla…

Pakko varmaan vielä tän vuoden puolelle ostaa pt palveluita, koska kuten aina ennenkin, jalkoihin ei meinaa voima tarttua millään. Joku jossain väitti et naisten aloitus paino takakyykyssä on 30-40 kiloa ja mä en ole koskaan päässyt edes tuonne 30 kiloon asti. :'(

Rupesin tossa kuukausi sitten menemään tuntia aijjemmin nukkumaan, vaikka se aika on poissa netflixsin ääressä sipsien mättämisestä Jessen kanssa vietetystä ajasta. Ja tässähän on tapahtunut yllättäviäkin muutoksia tämän takia:

  1. Aamukiukku on kadonnut. Oon ollut melkoinen raivotar aamuisin töissä ensimmäiseen ruokataukoon asti, mutta nyttemmin oon ollut aika zen. (Tai niin zen kun voi olla kun siivoaa iltakoulun sotkuja.)
  2. Herään vapaapäivisin ennen Jesseä välillä.
  3. Oon ollut aikaansaavempi.

Aika hauska etten edes tuntia vähemmillä unilla tuntenut olevani väsynyt, enkä osannut yhdistää aamukiukkuani nukkumiseen, koska välipala yleensä sai mielen taas tasaisemmaksi. Mut niin se uni vaikuttaa verensokeriin yms aika paljonkin, joten ehkä mulla vaan pysyy nyt verensokeri tasasempana aamuisin. Unen määrä ei itseasiassa keskiarvoltaan ole pahemmin noussut, mutta vanhan 5-12 tunnin unien sijaan nukun nyt 7-10 tuntia. Puoli tuntia voisi vielä saada lisää, mutta se täytyy repiä parantamalla unen laatua.

Olikohan muuta. Ei kai. Julkaisen tän tekstioksennuksen nyt vaan, koska muuten se jää julkaisematta. Son moro!

Olin ehkä minuutin kyllästynyt työhöni

Oivoivoi mikä alkukesä. Vaikka melkoisia työrupeamia olen urani aikana tehnyt, tän kesäinen ylitti ehkä kaikki. Ehdin hädin tuskin toipua opiskeluhelvetistä. Onneksi sentään ehdin toipua, tälläinen rutistus vaikka viime keväänä olisi ollut puhdas mahdottomuus.

Oravanpyörä pyörähti käyntiin jo heti toukokuun alusta kun tein yhden täydellisen pommikämpän loppusiivouksen, jonka takia jouduin siirtämään hierontaa. Sitä seuraavan hieronnan siirsin, koska flunssa. Olin jo niin jumissa, että treenit meni vähän jäihin.

Toukokuun puolivälissä työpari tipahti kelkasta yllättäen pois, kesken työlään lattian kunnostusprojektin. Tein sillä viikolla ennätyksellisen 14 tunnin työpäivän. Lopputulos ei edes ollut kovinkaan hyvä kun jouduin sen hirveällä kiireellä tekemään…

Ja sen jälkeen alkoikin vuoden kiireisin kausi. Ja olin yksin. Onnekseni sain hieman jeesiä yhdeltä vanhalta työntekijältä.

Uuden työntekijän saaminen kesti parin huonon sattuman takia turhan kauan. Mua ei haittaa tehdä niska limassa duunia, jos olen itse päättänyt homman tehdä. Se hieman alkaa jopa tätä työnarkkista nyppimään jos minulla ei ole vaihtoehtoja. Olisin voinut siirtää joitain peruspesuja hieman, mutta olin niin helvetin kyllästynyt siirtämään töitä jatkuvasti vaan eteenpäin, joten rykäsin tekeen nekin. Tiesin että tressi niistä on pahempi paha kuin se että pistän itseni fyysisesti puhki.

Aika paljon silti mun piti säästellä itteäni, koska tiesin että tämä rutistus päättyy siihen että perehdytän uuden työparin. Ja mullahan tippuu ekana aivot kelkasta. Ne oikeastaan oli tippuneet hyvän aikaa sitten siinä vaiheessa kun piti uutta tyyppiä vihdoin ja viimein perehdyttämään. Ai että mua hävetti koko ajan, kuinka paljon puhuin ohi suuni ja ajatus harhaili aivan naurettavan paljon. Fyysisesti olin vielä siinä kunnossa ettei kahdentoista tunnin työpäivät tuntunu missään, mutta ihmisen opastaminen tuntui todella raskaalta ja olin todella poikki työpäivien jälkeen vaikka en olisi siivonnut itse yhtään koko päivänä.

Mutta se on vihdoin ohi. Teen hassuja 3-5 tunnin työpäiviä nyt kun yritän pitää työtunteja vapaana. :D Olisi aikaa treenata ja elää omaa elämäänsä, mutta AINA tälläisten kausien jälkeen olen todella aikaansaamaton. Kaipa se on ihan normaalia… MUTKU haluisi oikeasti jo sinne salille! MUTKU oon taas kussu syömiseni ( 3 kiloa tippui parissa kuukaudessa) ja hierontaan en vieläkään pääse kuten haluaisin. Ja tietty tää perus kesäongelma eli hiostaa jo valmiiksi.

Haluan vähän muuttaa treenejäni, MUTKU en osaa päättää mitä sitä alkais tekeen. Ohjatusti ainakin, mut onko se kahvakuulaa, painonnostoa, crossfittiä vai voimailua… Hmmmmm… Kai sitä pitäs vaa ruveta kokeilee.

1 2 3 119